Termipankki
  1. A
    1. Abstraktio
    2. Alias
    3. Alustaminen
    4. Ankkatyypitys
    5. Argumentti
    6. Arvo
    7. Asetuslippu
    8. Avainsana
  2. B
    1. Binääriluku
    2. Binääritiedosto
    3. Bitti
    4. Bittinegaatio
    5. Bittioperaatio
  3. C
    1. C-funktio
    2. C-kirjasto
    3. C-muuttuja
  4. E
    1. Ehtolause
    2. Ehtorakenne
    3. Esikääntäjä
    4. Esikääntäjädirektiivi
    5. Esittely
    6. Etumerkitön
  5. H
    1. Heksadesimaali
  6. I
    1. Iteroitava
  7. K
    1. Kirjasto
    2. Kokonaisluku
    3. Kommentti
    4. Komplementti
    5. Konekieli
    6. Koodilohko
    7. Käskykanta
    8. Kääntäjä
  8. L
    1. Lause
    2. Liukuluku
    3. Looginen operaatio
  9. M
    1. Makro
    2. Merkki
    3. Merkkijono
    4. Metodi
    5. Muisti
    6. Muuntumaton
    7. main-funktio
  10. O
    1. Objekti
    2. Ohjausrakenne
    3. Optimointi
    4. Osoitin
    5. Otsikkotiedosto
    6. Otsikkotiedot
  11. P
    1. Paikanpidin
    2. Paluuarvo
    3. Parametri
    4. Poikkeus
    5. Prototyyppi
    6. Python-for
    7. Python-format
    8. Python-funktio
    9. Python-import
    10. Python-konsoli
    11. Python-lista
    12. Python-muuttuja
    13. Python-pääohjelma
    14. Python-tulkki
    15. Pääfunktio
    16. printf
  12. R
    1. Resurssi
  13. S
    1. Staattinen tyypitys
    2. Syntaksi
  14. T
    1. Taulukko
    2. Tavu
    3. Terminaali
    4. Tietorakenne
    5. Tyyppi
    6. Tyyppimuunnos
  15. V
    1. Varoitusviesti
    2. Virheviesti
  16. W
    1. while
Ratkaistu: / tehtävää

Oheislaitteista

Tälle sivulle on kerätty materiaalia siitä, miten käyttää SensorTag:n eri oheislaitteita.

Valmistajan materiaalia

Alla annettu materiaali on englanninkielistä.

Ohjelmointiopas

Valmistajan oma opetussivu laitteen ohjelmointiin. Tämä vain tiedoksi, ei tarvita kurssilla!

Manuaalit

Englanninkielisiä varsin teknisiä käyttöoppaita.

Valmiita kirjastoja

RTOS:n kirjastojen dokumentaatio:
Jos käytätte materiaalia jostain muualta (netistä tms), niin huomatkaa, että meillä on käytössä RTOS versio 2.20.00.06.

Esimerkkiprojekteja

Seuraavien linkkien kautta löydät esimerkkiprojekteja SensorTagille:
  1. CCS:n ja CCS Cloud:n pääikkunan Project-menusta kohdasta Examples... aukeaa TI Resource explorer.
  2. Etsitään vasemman reunan menuvalikosta SensorTag-laite.
  3. Menuhierarkia on seuraava: Software -> TI-RTOS for CC2650 -> Development Tools -> CC2650 SensorTag
    • Huom! Vaikka esimerkit ovat uudemmalle RTOS:n versiolle, useimmat niistä toimivat myös meidän versiossa
  4. Projekti aukeavat klikkaamalla, ja ne voi käyttöliittymästä siirtää (Import-toiminnolla) suoraan CCS (Cloud):n projekteiksi ja ottaa sitä käyttöön.
Nämä vain tiedoksi, kannattaa vilkaista näitä esimerkkejä etsiessä tai jos haluaa toteuttaa muutakin kivaa laitteelle. Kurssilla annamme opiskelijoille valmiin projekti-aihion, jonka päälle laboratorioharjoitus ja lopputyö tehdään.
(Huomatkaa! Jotkut kurssilla käsittelemättä jätetyt laitteen ominaisuudet vaativat laitteen hardiksen konfigurointia ennen käyttöä CCS:n konfigurointi-ikkunan kautta. Tästä annamme tarvittaessa esimerkin.)

LCD-näyttö

Alla esimerkkejä, miten näyttöä käytetään. Näytölle voidaan siis tulostaa tekstiä, vääntää pikseligrafiikkaa tai näyttää (mustavalko)kuvia.
Näytön kanssa käytämme kirjastoja: Display.h Näytön alustukseen ja tekstin tulostamiseen ruudulle ja DisplayExt.h-kirjastoja grafiikan tuottamiseen ruudulle.
Ruudulle mahtuu 16 x 16 merkkiä tekstiä. Tekstin tulostaminen näytölle menee seuraavasti.
...
#include <ti/mw/display/Display.h>
...

// Taskifunktio
Void displayTask(UArg arg0, UArg arg1) {

   // Alustetaan näyttö nyt taskissa
   Display_Params params;
   Display_Params_init(&params);
   params.lineClearMode = DISPLAY_CLEAR_BOTH;

   // Näyttö käyttöön ohjelmassa
   Display_Handle hDisplayLcd = Display_open(Display_Type_LCD, &params);

   // Tulostetaan ruudulle koordinaatteihin (5,3) merkkijono
   if (hDisplayLcd) {
      Display_print0(hDisplayLcd, 5, 3, "Hello LCD!");

      // Näytä teksti ruudulla 5s ajan
      Task_sleep(5 * 1000000/Clock_tickPeriod); 

      // Tyhjennä näyttö
      Display_clear(hDisplayLcd);		
   }
}
Taskin toiminta on muutoin meille jo tuttua, tietorakenteineen ja Display_open-kutsuineen, mutta huomataan funktio Display_print0, jolla voidaan tulostaa näytölle tekstiä. Funktio ottaa argumenteikseen myös koordinaatit (rivi, sarake) ruudulla, eli esimerkissä (5,3). Funktiolle voimme tietenkin antaa muotoillun argumentin merkkijonossa, joka mahdollistaa esimerkiksi kellonajan tulostamisen ruudulla Keskeytys-luennon esimerkin mukaisesti..
...
sprintf(str,"%02d:%02d:%02d",aika->tm_hour+3, aika->tm_min, aika->tm_sec);
Display_print0(hDisplayLcd, 0, 0, str);
...
Display_clear-funktio sitten yllättäen tyhjentää ruudun.
Itseasiassa kirjastossa on myös funktiota Display_print1()..Display_print5(), jossa numero kertoo mahdollisten argumenttien lukumäärän tulostettavassa merkkijonossa. Mutta, näillä funktioilla emme saa aivan kaikenlaista tulostusta tehtyä, joten enemmän taiteellisia vapauksia saa tulostamalla ensin sprintf-funktiolla merkkijonoon ja pukkaamalla sen sitten ruudulle.
Tutustu ym. linkin kautta mitä kaikkea toimintoja näyttökirjastot tarjoavat!

Pikseligrafiikkaa

Grafiikkakirjasto tarjoaa meille joukon funktioita pikseligrafiikan tuottamiseen näytölle, vilkaise grlib.h-kirjastoa kohtaa Functions. Näytön resoluutio on 96 x 96 pikseliä.
Esimerkiksi, piirretään X viivoilla ruudun poikki.
...
#include <ti/mw/display/Display.h>
#include <ti/mw/display/DisplayExt.h>
...

// Taskifunktio
Void displayFxn(UArg arg0, UArg arg1) {

   Display_Params params;
   Display_Params_init(&params);
   params.lineClearMode = DISPLAY_CLEAR_BOTH;

   Display_Handle hDisplayLcd = Display_open(Display_Type_LCD, &params);

   if (hDisplayLcd) {
      
       // Grafiikkaa varten tarvitsemme lisää RTOS:n muuttujia
      tContext *pContext = DisplayExt_getGrlibContext(hDisplayLcd);

      if (pContext) {

         // Piirretään puskuriin kaksi linjaa näytön poikki x:n muotoon
         GrLineDraw(pContext,0,0,96,96);
         GrLineDraw(pContext,0,96,96,0);

         // Piirto puskurista näytölle
         GrFlush(pContext);
      }
   }
}
Tässä nyt uutta on, että tarvitsemme ensin grafiikkakirjaston kahvan näyttöön, osoitinmuuttujaan pContext.
GrLineDraw-funktio ottaa parametrikseen kahvan ja viivan alku- ja loppukoordinaatit. Kirjasto tarjoaa muitakin funktiota, mm. GrCircleDraw ja GrRectDraw, jne.
Piirto-operaatiot menevät puskuriin odottamaan varsinaista näytöllepiirtoa, joka tehdään GrFlush-funktio-kutsulla. Joissain sovelluksissa on edullista tehdä useita piirto-operaatiota valmiiksi puskuriin ja piirtää ne kerralla näytölle, koska se on aikaavievä operaatio. Mutta tämä asia on tietenkin ohjelmoijan päätettävissä.

Kuvia näytölle

Kuva piirtämiseen näytölle on oma funktionsa, jonka käyttäminen on hieman monimutkaisempaa.
...
/* Kuva: 8x8 pikselin bitmap (bitti 1 pikseli, bitti 0 tausta)
   11111111
   10000001
   10000001
   10000001
   10000001
   10000001
   10000001
   11111111
*/
const uint8_t imgData[8] = {
   0xFF, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0xFF
};

// Mustavalkoinen kuva: värit musta ja valkoinen
uint32_t imgPalette[] = {0, 0xFFFFFF};

// Kuvan määrittelyt
const tImage image = {
    .BPP = IMAGE_FMT_1BPP_UNCOMP,
    .NumColors = 2,
    .XSize = 1,
    .YSize = 8,
    .pPalette = imgPalette,
    .pPixel = imgData
};

...
Void taskFxn(UArg arg0, UArg arg1) {
   ...
   if (pContext) {

      GrImageDraw(pContext, &image, 0, 0);
      GrFlush(pContext);
   }
}
...
Ensiksi, funktiolle GrImageDraw annetaan argumenteiksi kahva, kuva bitmap-muodossa, kuvan paikan x-koordinaatti ja y-koordinaatti. Okei tähän asti.
Bitmapin määrittely on sitten monimutkaisempaa. Sille tarjotaan rakenne tImage-rakenne, jossa on seuraavat jäsenet:
Kuvan kompressointiin tarjotaan muitakin koodauksia, jotka vievät vielä vähemmän muistitilaa, mutta meille riittänee tässä koodaus bitti per pikseli. Tästä löytyy esimerkki RTOS:n esimerkkikoodeista Display-hakemistosta.

Näytön käyttöönotto

Näytön käyttöönotossa on yksi kommervenkki, joka meidän täytyy vielä tietää. Valitettavasti SensorTag ei mahdollista sekä näytön että UART:n yhtäaikaista käyttöä, johtuen siitä että ne käyttävät samoja I/O-pinnejä.
Tästä syystä joudumme ohjelmistoprojektiimme määrittelemään vakion BOARD_DISPLAY_EXCLUDE_UART, joka ottaa UART-sarjaliikenteen pois päältä kun haluamme käyttää näyttöä. Se lisätään Board.h tiedoston alkuun seuraavasti:
...
#ifdef __cplusplus
extern "C" {
#endif

// Tämä rivi lisätään itse tähän
#define BOARD_DISPLAY_EXCLUDE_UART

#include <ti/drivers/Power.h>
...
Tämä vakio on asetettu valmiiksi laboratorioharjoitus-materiaalissa.
Aina kun tarvitsemme UART:ia, voimme kommentoida rivin piiloon otsikkotiedostosta. i2C-sarjaliikenteeseen näytön käytöllä ei ole vaikutusta.
Huomatkaa! Näytön jatkuva päälläpitäminen, kun laite toimii patterilla, syö patterin nopeasti max. vuorokaudessa!

Sensoreista

Seuraavassa kootusti informaatiota SensorTag:n eri sensoreista, niiden meille tarpeellisista rekistereistä ja niiden kanssa pelaamisesta i2c-väylän kautta. Moniin näistä komponenteista on integroitu jopa useita eri antureita, mutta tässä esitämme vain niiden pääasiallisen käyttötarkoituksen. Jos opiskelijat haluaa käyttää näitä muita antureiden ominaisuuksia, tulee niiden tiedonsiirto itse selvittää datakirjasta / kirjastoista. Kurssin henkilökunta auttaa.
Esimerkkejä miten i2c-viestejä luodaan löytyy materiaalista Sarjaliikenne ja sensorien kanssa kommunikointi on selitetty alla jokaisen sensorin kohdalla.
Tulemme jakamaan laboratorioharjoituksessa omat kirjastot, eli valmiita funktioita, joilla sensorit voi asettaa, käynnistää ja kysyä dataa. Tämä helpottaa sensorien käyttöönottoa, kun kurssilla ei ole tarkoitus syventyä datakirjojen sielunmaailmaan. Esimerkkikoodeja ei ole mitenkään optimoitu, vaan ne tekevät sen mitä halutaan mallia karvalakki.
Jokaiselle sensorille on kirjastossa kaksi funktiota:
Funktion nimessä sana sensori tarkoittaa sensorin nimeä, esimerkiksi bmp280. Kaikille näille funktioille annetaan parametriksi i2c-kahva, jonka olemme pääohjelmassa avanneet. Kaikki sensorit siis käyttävät samaa i2c-yhteyttä, paitsi MPU9250, jolle luodaan oma kahva. Lisäparametrejä ovat sensori_get_data-funktiossa sensorin tyypistä riippuen kysyttävät data-arvot.

Datakirjan lukeminen

Datakirjassa (ja sen kuvissa) alla on annettu bitin numerot, esimerkiksi 16-bittisessä luvussa bitit 15..0. Tämä järjestys tarkoittaa sitä, että eniten merkitsevä bitti on ensimmäisenä ja vähiten merktisevä bitti viimeisenä. Vastaavasti kun luemme sensorin rekistereistä dataa, on ensimmäisen lukemamme tavu siis eniten merkitsevä tavu ja tavut sen jälkeen alenevassa järjestyksessä. Tämä meidän täytyy sitten rekisterin numeroarvoja muodostaessa muistaa myös.
Joissain datakirjoissa annetaan mittayksikölle muunnos: x.x per LSB. Tämä tarkoittaa anturin tarkkuutta (ts. resoluutiota), eli pienintä arvojen eroa minka anturi pystyy tunnistamaan. Miten tästä saadaan sitten anturin mittausarvo?

Lämpötila

Anturin TMP007 datakirja. Josta löydämme ainakin rekisterikuvaukset. Tästä meitä kiinnostaa erityisesti rekisteri 0x03, joka pitää sisällään mittaustuloksen. Kaivetaanpa tarkemmin esille mitä rekisteri pitää sisällään.
Otsikkotiedosto on tmp007.h, joka löytyy sensors-hakemistosta.
Rekisterit
Rekisterin kuvaus kertoo, meille että se palauttaa lämpötiladataa 16-bittisenä lukuna, biteissä 15-0 (merkitty keltaisella). Lisäksi kuvauksessa kerrotaan että lämpötila-arvo (Temperature result) on tämän luvun biteissä 15-2, jotka on merkitty T13-T0. Bittiä 1 ei käytetä - ja bitti 0 nDv olisi tarkistusbitti sille, että onko bittien T13-T0 arvo validi.
Näistä biteistä T13-T0 meidän nyt pitää sitten itse selvittää varsinainen lämpötilan arvo, kun LSB vastaa 0.03125 astetta C.

Kommunikointi

Board.h-otsikkotiedosto määrittää meille anturin i2c-osoitteelle vakion Board_TMP007_ADDR, jonka arvo on 0x44.
Rekisterin osoitteelle on valmis vakio TMP007_REG_TEMP.
Datan kysely:

Valoisuus

Anturin OPT3001 datakirja. Josta löydämme seuraavat rekisterikuvaukset.
Otsikkotiedosto on opt3001.h, joka löytyy sensors-hakemistosta.
Rekisterit
Tästä meitä kiinnostaa Result-rekisteri. Rekisterin sisällöstä lasketaan valaistusvoimakkuus (luksi) seuraavasti.
Rekisterit

Kommunikointi

Board.h-otsikkotiedosto määrittää meille anturin i2c-osoitteelle vakion Board_OPT3001_ADDR, jonka arvo on 0x45.
Result-rekisterille on osoite 0x00, jolle on määritelty valmiiksi vakio OPT3001_DATA_REG.
Datan kysely:

Ilmanpaine

Ilmanpaine-anturimme on BMP280, jolle datakirja.
Otsikkotiedosto on bmp280.h, joka löytyy sensors-hakemistosta.
Nyt olemme kiinnostuneita kuudesta rekisteristä: press_msb, press_lsb ja press_xlsb sekä temp_msb, temp_lsb ja temp_xlsb. Joista meidän täytyy itse muodostaa kaksi 20-bittistä lukua tässä järjestyksessä, eli nyt vähiten merkitsevät bitit ovat rekisterin pres_xlsb bitit.
Mittausarvon irrottaminen biteistä on tällä sensorilla menee seuraavasti. Tässä mm. huomioidaan lämpötila-kompensaatio, joten tarjoamme nämä muunnosfunktiot valmiiksi bmp280.c-koodissa.
  1. Ensin muodostetaan 20-bittiset luvut ilmanpaineelle ja lämpötilalle
  2. Sitten kutsutaan funktiota bmp280_convert_temp laskemaan lämpötilakompensaatio
  3. Lopuksi funktio bmp280_convert_pres muuntaa ilmanpainearvo yksikköön pascal. Mutta yleisesti ilmanpaineen yksikkönä käytetään hehtopascal:ia, eli satakertaista arvoa.
BMP280

Kommunikointi

Board.h-otsikkotiedosto määrittää meille anturin i2c-osoitteelle vakion Board_BMP280_ADDR.
Press_msb-rekisterille on osoite 0xF7, jolle on määritelty valmiiksi vakio BMP280_REG_PRESS_MSB. Luemme kuusi tavua, eli rekisterien arvot alkaen press_msb ja päättyen temp_xlsb.
Datan kysely:

Ilmankosteus

------------------------
HUOM! SENSORIN AJURISSA BUGI, ÄLKÄÄ KÄYTTÄKÖ!
------------------------
Ilmankosteus-anturimme on HDC1000, jolle datakirja.
Otsikkotiedosto on hdc1000.h, joka löytyy sensors-hakemistosta.
Nyt olemme kiinnostuneita 16-bittisestä rekisteristä Humidity (osoite 0x01). Rekisterin ensimmäinen tavu on siis eniten merkitsevä. Datakirjan sivulta näemme myös kaavan, jolla rekisterin arvosta saadaan laskettua suhteellinen kosteus-arvo.
HDC1000

Kommunikointi

Board.h-otsikkotiedosto määrittää meille anturin i2c-osoitteelle vakion Board_HDC1000_ADDR.
Humidity-rekisterille on osoite 0x01, jolle on määritelty valmiiksi vakio HDC1000_REG_HUM.
Datan kysely:

Liikeanturi

Sensortagiin on integroitu liikeanturi (gyro, kiihtyvyys, magnetometri) MPU9250, joka on todella monimutkainen laite käyttää: kymmeniä rekistereitä, monimutkaiset kalibrointialgoritmit, yms. Sen vuoksi tarjoamme komponentille valmiissa kirjastossa muunnosfunktiot ja kaiken muun, paitsi datan kyselyn i2c-väylän kautta.
Lisäksi tämä sensori vaatii toisen i2c-väylän käyttöönoton josta koodiesimerkki löytyy täältä. Idea on, että käytämme vuorotellen eri pinneissä olevia i2c-väyliä kyselemään MPU9250:n ja muiden sensorien dataa.
Otsikkotiedosto on mpu9250.h, joka löytyy sensors-hakemistosta. Rekistereistä meitä kiinnostaa seuraavat 14 rekisteriä, joista emme käytä lämpötila-rekisterien (0x41 ja 0x42) arvoja mihinkään. Kiihtyvyysanturin kolmen akselin mittausarvot on rekistereissä nimeltä ACCEL_ ja vastaavasti gyron GYRO_. Rekisterien nimessä pääte _H tarkoittaa ylempää tavua ja _L alempaa tavua, joten käsittelemme koodissa 16-bitin arvoja.
MPU9250
Huom! Rekisterikuvassa rekisterijärjestys on ylhäältä alaspäin.

Kommunikointi

Board.h-otsikkotiedosto määrittää meille anturin i2c-osoitteelle vakion Board_MPU9250_ADDR.
Ensimmäiselle datarekisterille on osoite 0x3B, jolle on määritelty valmiiksi vakio ACCEL_XOUT_H.
Datan kysely:

Virtakytkin

RTOS tarjoaa mahdollisuuden käyttää painonappeja myös laitteen virakytkimenä. Tämähän on varsin järkevää patterin säästämiseksi, joten ensitöiksi toteutamme kyseisen ominaisuuden ohjelmaamme!
Valjastamme virtakytkimeksi napin Board_BUTTON1, eli sen napin, jolle kumisuojuksessa on virtakytkimen kuva. Virtakytkin otetaan käyttöön seuraavasti.
#include <ti/drivers/Power.h>
#include <ti/drivers/power/PowerCC26XX.h>
...
static PIN_Handle hButtonShut;
static PIN_State bStateShut;
PIN_Config buttonShut[] = {
   Board_BUTTON1 | PIN_INPUT_EN | PIN_PULLUP | PIN_IRQ_NEGEDGE,
   PIN_TERMINATE
};
PIN_Config buttonWake[] = {
   Board_BUTTON1 | PIN_INPUT_EN | PIN_PULLUP | PINCC26XX_WAKEUP_NEGEDGE,
   PIN_TERMINATE
};

// Napinpainalluksen käsittelijäfunktio
Void buttonShutFxn(PIN_Handle handle, PIN_Id pinId) {

   // Näyttö pois päältä
   Display_clear(hDisplayLcd);
   Display_close(hDisplayLcd);
   Task_sleep(100000 / Clock_tickPeriod);

   // Itse taikamenot
   PIN_close(hButtonShut);
   PINCC26XX_setWakeup(buttonWake);
   Power_shutdown(NULL,0);
}

Int main() {
   ...
   hButtonShut = PIN_open(&bStateShut, buttonShut);
   if( !hButtonShut ) {
      System_abort("Error initializing button shut pins\n");
   }
   if (PIN_registerIntCb(hButtonShut, &buttonShutFxn) != 0) {
      System_abort("Error registering button callback function");
   }
   ...
}
Tässä ei ole meille muuta erikoista, kuin että esitämme samalle pinnille kaksi eri konfiguraatiota, toisessa on normaali painonappi ja toisessa buttonWake-rakenteessa sille alustetaan laitteen herätyskeskeytys (WakeUp) vakiolla PINCC26XX_WAKEUP_NEGEDGE.
Homma toimii siten, että otamme keskeytyskäsittelijässä buttonShutFxn napin painalluksen kiinni. Ensin poistamme napin käytöstä Pin_close-funktiolla ja sitten alustamme sen uudelleen herätysnapiksi funktiolla PINCC26XX_setWakeup. Tämä asetus tarkoittaa sitä, että kun nappia uudelleen painetaan, se lähettää herätyskeskeytyksen MCU:lle. MCU käynnistää sitten ohjelman suorituksen main-funktion alusta. Käytännössä siis laite resetoituu.
Virrat katkaistaan laitteesta ohjelmallisesti funktiokutsulla Power_shutdown.

Patterin jännite

Kuten aiemmassa materiaalissa ohimennen kerrottiin, makrolla HWREG pystymme lukemaan suoraan MCU:n muistista rekisterien arvoja. Patterin jännite-rekisterin arvo luetaan seuraavasti:
uint32_t patteri = HWREG(AON_BATMON_BASE + AON_BATMON_O_BAT);
Tässä vakiot AON_BATMON_BASE + AON_BATMON_O_BAT osoittavat rekisterin muistipaikkaan.
Muistetaan rekisterin arvon (ts. 32-bittisen binääriluvun) muuttaminen jännitteeksi seuraavasti. Meitä kiinnostaa siis bitit 10-8 ja 7-0.
Battery monitor register

Lopuksi

Monissa muissa sulautetuissa laitteissa MCU:hun on integroitu haihtumatonta EEPROM-muistia, sitä SensorTag:issa ei jostain syystä valmiina ole. Tätä muistia olisi voitu käyttää tietojen tallennukseen MCU:lle niin että se säilyy virrankatkaisujen yli. Tosin laitteen ohjelmamuistiin on mahdollista kirjoittaa myös dataa.
Näillä eväillä pystytään jo laatimaan varsin monimutkaisia ja monipuolisia ohjelmia SensorTag-laitteelle! Tässä on oikeastaan kaikki mitä kurssilla laitteen ohjelmoinnista täytyy osata. Paitsi langaton tiedonsiirto, joka tulee ensi luennoilla. Kuten olemme huomanneet, RTOS todellakin abstrahoi meille vaikeita ominaisuuksia helposti käytettäviksi kirjastojen ja valmiiden funktiokutsujen kautta.
?
Abstraktiolla tarkoitetaan sitä kun raa'an konekielen käskyt "piilotetaan" korkeamman tason ohjelmointikielen käskyjen alle. Abstraktiotasosta riippuu miten laajaa tämä piilotus on - mitä korkeampi taso, sitä vaikeampi on suoraan sanoa miten monimutkaiseksi koodirakennelma muuttuu kun se kääntyy konekielelle. Esim. Pythonin abstraktiotaso on huomattavasti korkeampi kuin C:n (itse asiassa Python on tehty C:llä...).
Alias on esikääntäjävaiheessa käsiteltävä korvaus, jolla tietty merkkijono koodissa korvataan toisella. Toiminta vastaa siis tekstieditorin replace-toimintoa. Aliaksia määritellään #define-direktiivillä. Esim #define PI 3.1416
Muuttujan alustamisella tarkoitetaan sitä, kun sille asetetaan koodissa jokin alkuarvo. Hyvin yleinen esimerkki tästä on lukumuuttujien alustaminen nollaan. Alustus voidaan tehdä muuttujan esittelyn yhteydessä: int laskuri = 0; tai erikseen. Jos muuttujia ei alusteta, niiden sisältönä on mitä ikinä muistipaikkaan on aiemmin jäänyt.
Pythonin käyttämää tapaa käsitellä arvojen tyyppiä kutsutaan dynaamiseksi tyypitykseksi eli ankkatyypitykseksi. Nimitys perehtyy lauselmaan "Jos se ui kuin ankka, kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankka, se on ankka." Toisin sanoen arvon kelvollisuus määritellään sen ominaisuuksien perusteella. Tämä eroaa staattisesta tyypityksestä, jossa arvon kelvollisuus määritellään sen tyypin perusteella.
Argumentti on funktiokutsussa käytettävä arvo, joka välitetään kutsuttavalle funktiolle. Funktion sisällä argumentit sijoitetaan parametreiksi kutsuttuihin muuttujiin. Esimerkiksi printf("%c", merkki); -lauseessa argumentteja ovat "%c"-tulostusmäärittely sekä merkki-muuttujan sisältö.
Alkeiskurssilla arvo-termiä käytettiin kaikista ohjelman käsittelemistä arvoista, oli kyse sitten muuttujista, lauseiden tuloksista tai mistä tahansa. Arvo on siis käytännössä tietokoneen muistissa olevaa dataa, johon muuttujat voivat viitata. C:ssä muuttujan ja sen arvon suhde on Pythonia tiiviimpi, koska muuttuja vastaa suoraan sitä muistialuetta johon arvo on talletettu.
Asetuslippuja käytetään kun suoritetaan ohjelmia komentoriviltä. Ne ohjaavat ohjelman toimintaa. Asetuslippu kirjoitetaan yleensä joko yhdellä viivalla ja sitä seuraavalla kirjaimella (esim. -o) tai kahdella viivalla ja kokonaisella sanalla (tai sanoilla, sanojen välissä viiva) (esim. --system. Jotkut liput ovat ns. boolean lippuja eli ne ovat vain päällä tai pois, toisille annetaan lisäksi parametri. Parametri on tyypillisesti lipun perässä joko välilyönnillä tai =-merkillä erotettuna (esim. -o hemuli.exe).
Avainsanat ovat ohjelmointikielessä kielen käyttöön valittuja sanoja, joilla on erityinen merkitys. Hyvät tekstieditorit tyypillisesti merkitsevät avainsanat muista nimistä eroavalla tavalla (esim. lihavointi). Avainsanat ovat yleensä suojattuja, eli samannimistä muuttujaa ei voi luoda. Yleisiä avainsanoja ovat esim ohjausrakenteisiin kuuluvat if ja else. Avainsanat ovat siis osa ohjelmointikielen kielioppia.
Binääriluku on luku, joka muodostuu biteistä, eli arvoista 0 ja 1. Tämä tekee siitä 2-kantaisen lukujärjestelmän. Binäärilukujen tulkintaa voit tutkailla lukujärjestelmiä käsittelevässä lisämateriaalissa.
Binääritiedosto on tiedosto, joka sisältää konekielisiä käskyjä binäärinä. Ne on tarkoitettu ainoastaan tietokoneen luettavaksi, ja tyypillisesti jos niitä avaa vahingossa esim. tekstieditorilla tuloksena on merkkisotkua editorin yrittäessä tulkita tiedoston sisältämiä bittejä merkeiksi. Useimmat tekstieditorit myös varoittavat asiasta erikseen.
Bitti on pienin informaation yksikkö, joka voi saada arvot 0 ja 1. Tietokoneen sisällä kaikki tapahtuu bitteinä. Tyypillisesti muistissa on bittijonoja, jotka muodostuvat useista biteistä.
Bittinegaatio on operaatio jossa bittijonon bitit käännetään siten, että nollat muutetaan ykkösiksi ja ykköset nolliksi. Operaattori on ~
Bittioperaatiot ovat oma operaatioluokkansa joiden yhteispiirre on se, että niissä käsitellään bittijonojen yksittäisiä bittejä. Kääntöoperaatiossa yhden jonon bitit käännetään nollista ykkösiksi ja toisin päin. Osa operaatioista suoritetaan kahden bittijonon välillä siten, että jonoissa samassa kohdassa olevat bitit vaikuttavat toisiinsa. Näitä ovat and (&), or (|) sekä xor (^). Lopuksi on vielä siirto-operaatiot (<< ja >>), joissa yhden bittijonon bittejä siirretään oikealle tai vasemmalle N askelta.
C:n funktiot ovat Pythonin funktioita staattisempia. Funktiolla voi olla vain yksi paluuarvo, jonka tyyppi määritellään funktion määrittelyssä. Samoin määritellään kaikkien parametrien tyypit. Funktiota kutsuttaessa argumenttien arvot sijoitetaan parametreille varattuihin muistipaikkoihin, joten funktio käsittelee eri arvoja kuin sitä kutsuva koodi.
Ulkopuolinen koodi sijaitsee C:ssä kirjastoissa (library), josta niitä voidaan ottaa käyttöön #include-direktiivillä. C:ssä on mukana sisäiset kirjastot sekä lisäksi voidaan käyttää ulkoisia kirjastoja - ne täytyy kuitenkin koodissa käyttöönoton lisäksi kertoa kääntäjälle käännösvaiheessa. Tyypillisesti kirjasto koostuu c-kooditiedostosta sekä otsikkotiedostosta (.h), joka kertoo mitä funktioita kirjastossa on.
C:n muuttujat ovat staattisesti tyypitettyjä, eli niiden tyyppi kiinnitetään esittelyn yhteydessä. Lisäksi C:ssä muuttuja on sidottu sille varattuun muistialueeseeen. Muuttuja ei voi myöskään muuttaa tyyppiään jälkikäteen.
Ehtolause on yksittäisen ehdon määrittelevä rivi koodissa, jota seuraa aaltosulkeilla merkitty koodilohko, joka määrittää miten ehdon toteutuessa tulee toimia. Varsinaisia ehtolauseita ovat if-lauseet, joka voi esiintyä myös else-avainsanan kanssa else if. Toisiinsa liitetyt ehtolauseet muodostavat ehtorakenteita.
Ehtorakenne on yhdestä tai useammasta toisiinsa liitetystä ehtolauseesta muodostuva rakenne, joka haarauttaa ohjelman suoritusta. Useimmissa ehtorakenteissa on vähintään kaksi haaraa: if ja else. Näiden välissä voi olla myös N kpl else if-lauseilla aloitettuja haaroja. On myös mahdollista, että ehtorakenteessa on pelkkä if-lause. Ehtorakenteessa kussakin haarassa on suoritettavaa koodia, joka kuvaa miten ohjelman tulee ehdon määrittelemässä tilanteessa toimia. Jokainen haara on oma koodilohkonsa, joka merkitään siis aaltosulkeilla.
Esikääntäjä on värkki joka käy koodin läpi suorittaen kaikki esikääntäjädirektiivit ennen varsinaista kääntämistä. Näihin kuuluvat mm. include-lauseet joilla koodiin lisätään siihen liitetyt kirjastot sekä define-lauseet joilla voidaan määritellä vakioita ja makroja.
Esikääntäjädirektiivit ovat ohjeita, jotka on tarkoitettu esikääntäjälle. Ne puretaan koodista pois ennen varsinaista kääntämistä. Esikääntäjädirektiivit alkavat #-merkillä. Yleisin näistä on include, joka vastaa Pythonin importia. Toinen yleinen on define, jolla tällä kurssilla määritetään vakioita.
Muuttujan esittely tarkoittaa sitä kun muuttujan olemassaolosta kerrotaan ensimmäistä kertaa. Tällöin määritetään muuttujan tyyppi ja nimi, esim. int luku;. Kun muuttuja esitellään, sille varataan paikka muistista, mutta muistiin ei vielä kirjoiteta mitään - muuttujassa on siis muistiin jäänyt arvo. Tästä syystä muuttujat on usein myös hyvä alustaa esittelyn yhteydessä.
Etumerkitön kokonaislukumuuttuja on kokonaisluku jonka kaikki arvot ovat positiivisia. Koska etumerkille ei tarvitse varata bittiä, etumerkittömällä kokonaisluvulla voidaan esittää itseisarvoltaan 2x suurempi luku kuin etumerkillisellä. Etumerkitön kokonaisluku määritetään lisäämällä kokonaislukumuuttujan esittelyyn unsigned-avainsana: unsigned int laskuri;
Heksadesimaaliluvut ovat 16-kantaisia lukuja, joita käytetään erityisesti muistiosoitteiden sekä muistin bittisisällön esittämiseen. Heksadesimaaliluvun edessä on tyypillisesti 0x, ja numeroiden lisäksi käytössä ovat kirjaimet A-F jotka vastaavat numeroja 10-15. Heksadesimaalilukuja käytetään koska yksi numero vastaa aina tasan neljää bittiä, joten muunnokset binääriin ja takaisin ovat helppoja.
Iteroitava objekti on sellainen, jonka voi antaa silmukalle läpikäytäväksi (Pythonissa for-silmukalle). Tähän joukkoon kuuluvat yleisimpinä listat, merkkijonot ja generaattorit. C:ssä ei ole silmukkaa, joka vastaisi Pythonin for-silmukan toimintaa, joten taulukoiden yms. läpikäynti tehdään indeksiä kasvattavilla silmukoilla.
Kirjasto on tyypillisesti yhteen rajattuun tarkoitukseen tehty työkalupakki, joka yleensä sisältää nipun funktioita. Kirjastot otetaan käyttöön include-esikääntäjädirektiivillä. Jos kirjasto ei kuulu C:n sisäänrakennettuihin, sen käyttöönotto täytyy myös kertoa kääntäjälle.
Kokonaisluvut itsessään ovat tuttuja varmaan tässä vaiheessa, mutta C:ssä niitä on monenlaisia. Kokonaisluvuille nimittäin määritellään kuinka monella bitillä ne esitetään sekä se, onko luvussa etumerkkiä. Koska tietyllä bittimäärällä voidaan esittää vain rajallinen määrä eri lukuja (2 ^ n), etumerkillisissä luvuissa maksimiarvo on yhden bitin verran pienempi (2 ^ (n - 1)). Pienin kokonaisluku on 8-bittinen.
Kommentti on kooditiedostossa olevaa tekstiä, joka ohitetaan kun koodia suoritetaan. Kussakin kielessä on oma tapansa sille miten rivi merkitään kommentiksi. Pythonissa se on #-merkki, C:ssä //. Lisäksi C:ssä voi merkitä useita rivejä kommenteiksi kerralla - kommentti aloitetaan tällöin /*-merkkiparilla ja päätetään */-merkkiparilla. Kaikki näiden välissä tulkitaan kommentiksi.
Komplementti on negatiivisten lukujen esitystapa, jossa luvun etumerkki muutetaan kääntämällä sen kaikki bitit. Kahden komplementissa, jota tällä kurssilla käytetään, käännön jälkeen lisätään tulokseen 1. Tarkempaa tietoa löydät lukujärjestelmiä käsittelevästä oheismateriaalista.
Konekieli muodostuu käskyistä jotka laitteen prosessori ymmärtää. Konekieltä kutsutaan yleensä Assemblyksi ja se on alin taso jolla ihmisen on mielekästä antaa ohjeita tietokoneelle. Konekieltä käytetään tällä kurssilla loppuossa, joten siihen ei johdatuskurssia suorittavien tarvitse perehtyä.
Koodilohko on joukko koodirivejä, jotka kuuluvat jollain tavalla yhteen eli ne ovat samassa kontekstissa. Esimerkiksi ehtorakenteessa kunkin ehdon alla on oma koodilohkonsa. Samoin funktion sisältö on oma koodilohkonsa. Koodilohkot voivat sisältää muita koodilohkoja. Pythonissa koodilohkot erotetaan toisistaan sisennyksellä; C:ssä koodilohkon alku ja loppu merkitään aaltosulkeilla {}
Käskykanta määrittää mitä käskyjä laitteen prosessori osaa. Nämä käskyt muodostavat prosessoriarkkitehtuurin konekielen.
Kääntäjä on ohjelma, joka kääntää C-kielisen koodin konekieliseksi binääritiedostoksi, jonka tietokoneen prosessori osaa suorittaa. Kääntäjä myös tutkii koodin ja ilmoittaa siinä olevista virheistä sekä antaa varoituksia potentiaalisista ongelmista koodissa. Kääntäjän toimintaa voi ohjata lukuisilla asetuslipuilla.
Lause on ohjelmointikielessä nimitys yksittäiselle suoritettavalle asialle, joka on yleensä yksi koodirivi.
Liukuluku (engl. floating point number, lyh. float) on tietokoneiden käyttämä desimaaliluvun approksimaatio. Tietokoneet eivät arkkitehtuurinsa vuoksi pysty käsittelemään oikeita desimaalilukuja, joten niiden tilalla käytetään liukulukuja. Liukuluvut saattavat aiheuttaa pyöristysvirheitä - tämä on hyvä pitää mielessä niitä käyttäessä. C:ssä liukulukuja on yleensä kahta eri tarkkuutta: float ja double, joista jälkimmäisessä on nimensä mukaisesti 2 kertaa enemmän bittejä.
Looginen operaatio viittaa Boolen algebran operaatiohin, joissa käsitellään totuusarvoja. Tyypillisiä loogisia operaatioita ovat ehtolauseista tutut and, not ja or. C:ssä tunnetaan myös bittikohtaiset loogiset operaatiot jotka toimivat samalla logiikalla, mutta vaikuttavat jokaiseen bittiin erikseen.
Makro on alias, jolla määritetään tietty avainsana korvattavaksi koodinpätkällä. Hyvin käytettynä tällä voidaan joissain tilanteissa saada aikaan parempaa luettavuutta, mutta helposti käy toisin. Makroilla ei kannata tämän kurssin puitteissa leikkiä, kunhan tietää mistä on kyse jos niihin joskus törmää.
Merkki on nimensä mukaisesti yksi merkki. Merkki voidaan tulkita ASCII-merkkinä mutta sitä voidaan käyttää koodissa myös kokonaislukuna, koska se on pienin esitettävissä oleva kokonaisluku. Merkin koko on 1 tavu. Merkki merkitään yksinkertaisilla lainausmerkeillä, esim. 'c'.
Pythonissa kaikki teksti käsiteltiin merkkijonoissa, eikä siinä esim. ollut erillistä muuttujatyyppiä yksittäiselle merkille. C:ssä puolestaan ei ole varsinaista merkkijonomuuttujatyyppiä lainkaan - on ainoastaan merkeistä koostuvia taulukoita, joille on oma määrittelytapansa. Näillä taulukoilla on ennaltamäärätty pituus. "Merkkijonon" voi määritellä C:ssä char elain[5] = "aasi"; jossa numero kertoo merkkitaulukon koon ja on merkkien määrä + 1, koska lopetusmerkki '\0' lisätään tässä alustustavassa automaattisesti loppuun.
Metodi on funktio, joka on osa objektia eli objektin ominaisuus, jolla objekti usein muuttaa omaa tilaansa. Metodia kutsuttaessa käsiteltävä objekti tulee kutsun eteen: arvosanat.sort().
Kaikki suoritettavien ohjelmien käsittelemä data on tietokoneen muistissa ajon aikana. Tietokoneen muisti muodostuu muistipaikoista, joilla on muistiosoite sekä sisältö. Kaikki muistipaikat ovat saman kokoisia - jos talletettava tietomäärä on tätä suurempi, varataan useampi (peräkkäinen) muistipaikka.
Pythonissa objektit eroteltiin muuntuviin ja muuntumattomiin. Muuntumaton arvo oli sellainen, jonka sisältö ei voi muuttua - kaikki operaatiot jotka näennäisesti muuttavat arvoa tosiasiassa luovat siitä uuden kopion, joka yleensä sijaitsee uudessa muistipaikassa. Esimerkiksi merkkijonot olivat tyypillinen muuntumaton tyyppi Pythonissa. C:ssä tätä erottelua ei tarvita, koska muuttujien ja muistipaikkojen suhde on tiiviimpi - sama muuttuja osoittaa koko ohjelman suorituksen ajan tiettyyn muistipaikkaan.
Objekti, joskus myös olio, on Pythonissa yleistä terminologiaa. Kutsuimme objekteja pääasiassa arvoiksi alkeiskurssilla, mutta Pythonissa kaikkea voi käsitellä objekteina - tämä tarkoittaa, että mihin tahansa voidaan viitata muuttujilla (esim. funktion voi sijoittaa muuttujaan). Objekti-termiä käytetään tyypillisesti oliopohjaisissa kielissä (kuten Python). C ei kuulu tähän joukkoon.
Ohjausrakenne on yleisnimitys koodirakenteille, jotka hallitsevat jollain tavalla ohjelman suorituksen kulkua. Näihin rakenteisiin lukeutuvat ehtorakenteet sekä toistorakenteet. Myös poikkeusten käsittely voidaan lukea tähän joukkoon.
Koodin optimointi tarkoittaa sitä, että sen suorituskykyä parannetaan tyypillisesti joko vähentämällä aikaa, joka sen suoritukseen kuluu tai vähentämällä muistin käyttöä. Optimoinnista on hyvin tärkeää ymmärtää, että sitä ei koskaan kannata tehdä jos ei ole pakko - optimointia siis tehdään vasta kun koodi oikeasti toimii hitaasti tai kuluttaa liikaa muistia. Optimointia ei myöskään kannata tehdä sokkona - koodista tulee ensin tunnistaa mitkä ovat sen pullonkaulat eli ne osat jotka tuhlaavat eniten resursseja.
Osoitin (pointer) on C:ssä erityinen muuttujatyyppi. Osoitinmuuttuja sisältää muistiosoitteen, josta varsinainen arvo löytyy - ne toimivat siis tietyllä tapaa kuin Pythonin muuttujat. Muuttuja määritellään osoittimeksi lisäämällä tyypin perään * esittelyrivillä, esim. int* luku_os luo luku_os-muuttujan, joka on osoitin int-tyyppiseen arvoon. Osoittimen osoittaman muistialueen sisällön voi hakea käyttöön merkinnällä *luku_os ja vastaavasti jonkin muuttujan muistipaikan osoitteen saa merkinnällä &luku. Osoittimille on omistettu kokonainen materiaali (4).
Otsikkotiedosto on .h-päätteellä merkitty tiedosto, joka sisältää otsikkotiedot (funktioiden prototyypit, tietotyyppien määrittelyt yms) saman nimiselle .c-tiedostolle.
Otsikkotiedot ovat C-koodissa ja erityisesti kirjastojen yhteydessä eräänlainen muotti koodista. Tyypillisen otsikkotieto on funktion prototyyppi, jolla kerrotaan mitä funktio palauttaa ja mitä argumentteja sille annetaan. Rivi on sama kuin funktion varsinainen määrittely. Muita otsikkotietoja ovat mm. tietotyyppien ja vakioiden määrittelyt. Otsikkotiedot voivat sijaita kooditiedoston alussa, mutta erityisesti kirjastojen osalta ne ovat yleensä erillisessä .h-tiedostossa.
Paikanpidin on merkkijonojen muotoilussa käytetty termi, jolla esitetään kohta merkkijonossa, johon sijoitetaan esim. muuttujan arvo ohjelman suorituksen aikana. Pythonissa format-metodia käytettäessä paikanpitimiä merkittiin aaltosulkeilla (esim. {:.2f}). C:ssä käytetään %-merkkiä jota seuraa paikanpitimen määrittely, josta erityisen tärkeä osa on muuttujatyypin määrittely. Esimerkiksi "%c" ottaa vastaan char-tyyppisen muuttujan.
Paluuarvo on nimitys arvolle tai arvoille jotka funktio palauttaa kun sen suoritus päättyy. C:ssä funktioilla voi olla vain yksi paluuarvo, Pythonissa niitä voi olla useita. Koodia lukiessa paluuarvoa voi käsitellä päässään siten, että funktiokutsun paikalle sijoitetaan funktion paluuarvo sen jälkeen kun funktio on suoritettu.
Parametri on funktion määrittelyssä nimetty muuttuja. Parametreihin sijoitetaan funktion saamat argumentit. Parametri on siis nimitys jota käytetään kun puhutaan arvojen siirtymisestä funktion näkökulmasta. Tätä erottelua ei aina tehdä, vaan joskus puhutaan pelkästään argumenteista.
Poikkeus on ohjelmointikielessä määritelty virhetilanne. Poikkeuksella on tyyppi (esim. TypeError), jota voi käyttää poikkeuksen käsittelyssä ohjelman sisällä sekä myös apuna virhetilanteen ratkaisussa. Tyypillisesti poikkeukseen liitetään myös viesti, joka kertoo mistä ongelmassa on kyse.
Prototyyppi määrittelee funktion paluuarvon tyypin, nimen sekä kaikki argumentit ennen funktion varsinaista esittelyä. Kunkin funktion prototyypin tulisi löytyä joko kooditiedoston alusta tai erillisestä otsikkotiedostosta (.h). Prototyypin määrittely on kopio funktion varsinaisesti määrittelyrivistä.
Pythonin for-silmukka vastaa toiminnaltaan useimmissa kielissä olevaa foreach-silmukkaa. Se käy läpi sekvenssin -esim. listan - jäsen kerrallaan, ottaen kulloinkin käsittelyssä olevan jäsenen talteen silmukkamuuttujaan. Silmukka loppuu, kun iteroitava sekvenssi päättyy.
Merkkijonojen format-metodi on Pythonissa tehokas tapa sisällyttää muuttujien arvoja tulostettavaan tai tallennettavaan tekstiin. Merkkijonoon määritetään paikanpitimiä (esim: {:.2f}) joihin sijoitetaan format-metodin argumentit.
Python-funktiolla voi olla valinnaisia parametreja, joilla on asetettu oletusarvo. Argumenttien arvot siirtyvät parametreihin viittauksen kautta, joten funktion sisällä käsitellyt arvot ovat samoja kuin sen ulkopuolella käsitellyt - niillä on vain eri nimet. Python-funktiolla voi olla useita paluuarvoja.
Pythonin import-lauseella otettiin käyttöön moduuleja/kirjastoja - joko Pythonin mukana tulevia, muualta ladattuja tai itsekirjoitettuja. Pythonin import-lauseelle erityistä on, että oletuksena tuotuihin funktioihin ym. päästään käsiksi moduulin nimen kautta (esim. math.sin. C:ssä importia vastaa include, ja se tuo nimet suoraan ohjelman omaan nimiavaruuteen.
Interaktiivinen Python-tulkki tai Python-konsoli on ohjelma, johon voi kirjoittaa Python-koodirivejä. Nimitys "interaktiivinen" tulee siitä, että koodirivi suoritetaan välittömästi sen syöttämisen jälkeen, ja ohjelma näyttää käyttäjälle koodirivin tuottaman paluuarvon (esim. matemaattisen operaation tuloksen).
Pythonin lista osoittautui Ohjelmoinnin alkeissa hyvin tehokkaaksi työkaluksi. Se on järjestetty kokoelma arvoja. Listan monikäyttöisyys johtuu siitä, että sen koko on dynaaminen (eli suorituksen aikana muuttuva) minkä lisäksi se voi sisältää mitä tahansa arvoja - myös sekaisin. Samassa listassa voi siis olla useita erityyppisiä arvoja. Listat voivat tietenkin sisältää myös listoja tai muita tietorakenteita jne.
Kuten Ohjelmoinnin alkeissa opittiin, Python-muuttuja on viittaus arvoon, eli yhteys muuttujan nimen ja tietokoneen muistissa olevan arvon välillä. Python-muuttujilla ei ole tyyppiä, mutta arvoilla on. Arvon kelpaavuus kokeillaan koodia suorittaessa tilannekohtaisesti. Tässä suhteessa ne siis eroavat toiminnaltaan C:n muuttujista, ja niiden toiminta muistuttaa usein enemmän C:n osoittimia.
Pythonissa pääohjelma on se osa koodia, joka suoritetaan kun ohjelma käynnistetään. Pääohjelma sijaitsee tyypillisesti koodin lopussa, ja useimmiten if __name__ == "__main__":-lauseen alla. C:ssä ei ole varsinaista pääohjelmaa, siinä suoritus aloitetaan oletuksena main-nimisestä funktiosta.
Python-tulkki on ohjelma, joka muuttaa Python-koodin tietokoneelle annettaviksi ohjeiksi. Se vastaa niin kooditiedostojen kuin myös interaktiiviseen Python-tulkkiin kirjoitettujen komentojen suorittamisesta. Tällä kurssilla sanalla tulkki viitataan kuitenkin useimmiten nimenomaan interaktiiviseen Python-tulkkiin.
Pääfunktio on C:ssä ohjelman aloituspiste ja se korvaa Pythonista tutun pääohjelman. Oletuksena pääfunktion nimi on main ja se määritellään yksinkertaisimmillaan int main().
Resurssi viittaa laitteiston käytössä olevaan prosessoritehoon, muistiin, oheislaitteet jne. Se käsittää siis kaikki rajoitteet sille millaista ohjelmakoodia voidaan ajaa sekä sen, mitä ohjelmakoodilla voidaan tehdä. Tietokoneilla resurssit ovat ohjelmointiopiskelijan näkökulmasta aika rajattomat, mutta sulautetuilla järjestelmillä rajat voivat hyvinkin tulla vastaan.
C käyttää staattista tyypitystä. Se tarkoittaa sitä, että muuttujien tyypit määritellään kun ne luodaan ja muuttujaan ei voida sijoittaa erityyppistä arvoa. Lisäksi arvon kelvollisuus määritellään koodia suorittaessa sen tyypin perusteella (tai oikeastaan tämä tehdään jo käännösvaiheessa). Pythonissa taas käytetään dynaamista eli ankkatyypistystä.
Syntaksi (engl. syntax) on koodin kielioppi. Esimerkiksi Pythonin syntaksi määrittää, millainen teksti on tulkittavissa Python-koodiksi. Jos teksti ei noudata koodin syntaksia, sitä ei voida suorittaa tai C:n tapauksessa kääntää. Syntaksi antaa myös koodaajalle tietoa siitä, missä muodossa halutunlainen ohje tulee antaa.
Taulukko (array) on ohjelmointikielissä yleinen tietorakenne, joka sisältää useita (yleensä) samantyyppisiä arvoja. C:n taulukot ovat staattisia - niiden koko tulee määritellä taulukon esittelyn yhteydessä - ja taulukossa voi olla vain samantyyppisiä muuttujia (myös tyyppi määritellään esittelyssä).
Yhden muistipaikan koko on yksi tavu (byte) - tyypillisesti 8 bittiä. Tavu on siis pienin yksikkö joka voidaan osoittaa tietokoneen muistista. Muuttujien tyyppien varaamat muistialueet lasketaan tavuissa.
Terminaali, komentokehote ja komentorivi ovat eri nimiä käyttöjärjestelmän tekstipohjaiselle käyttöikkunalle. Windowsissa komentoriville pääsee kun kirjoittaa suorita...-ikkunaan cmd. Komentorivillä annetaan tekstikomentoja käyttöjärjestelmälle. Tällä kurssilla pääasiassa siirrytään cd-komennolla hakemistosta toiseen ja käytetään kääntäjää kooditiedostojen kääntämiseen sekä suoritetaan käännettyjä koodeja.
Tietorakenne on yleisnimitys kokoelmille jotka sisältävät useita arvoja. Pythonissa näitä olivat mm. lista, monikko ja sanakirja. C:ssä taas yleisimmät tietorakenteet ovat taulukot (array) ja tietueet (struct).
Tietokoneen muistissa oleva data on pelkästään bittejä, mutta muuttujilla on tyyppi. Tyyppi kertoo millä tavalla muistissa olevat bitit pitää tulkita. Se kertoo myös kuinka suuresta määrästä bittejä muuttujan arvo muodostuu. Tyyppejä ovat esim int, float ja char.
Tyyppimuunnos on operaatio jossa muuttuja muutetaan toisentyyppiseksi. Alkeiskurssilla tätä tehtiin pääasiassa int- ja float-funktioilla. C:ssä tyyppimuunnos merkitään hieman toisin: liukuluku = (float) kokonaisluku. Huomioitavaa on myös, että operaation tulos voidaan tallentaa ainoastaan muuttujaan jonka tyyppi on kohdetyyppiä (esimerkissä float). Pythonissa nähdyt luku = int(luku)-temput eivät siis onnistu.
Varoitusviesti on ilmoitus siitä, että ohjelman suorituksessa tai - erityisesti tällä kurssilla - sen kääntämisessä kohdattiin jotain epäilyttävää, joka saattaa johtaa virhetilanteisiin, mutta ei suoraan estä ohjelman käyttöä. Yleisesti ottaen kaikki varoitukset on syytä korjata ohjelman toiminnan vakauttamiseksi.
Virheviestiksi kutsutaan tietokoneen antamaa virheilmoitusta joko koodia kääntäessä tai ohjelmaa suorittaessa. Virheviesti tyypillisesti sisältää tietoa kohdatusta ongelmasta ja sen sijainnista.
C:ssä main-funktio on ohjelman suorituksen aloituspiste kun ohjelma käynnistetään. Ohjelman komentoriviargumentit tulevat main-funktiolle (mutta niitä ei ole pakko vastaanottaa), ja sen palautusarvon tyyppi on int. Lyhimmillään main-funktion voi siis määritellä: int main().
C:ssä yksi tulostustapa on printf-funktio, joka muistuttaa pääasiassa Pythonin print-funktiota. Sille annetaan tulostettava merkkijono, sekä lisäksi merkkijonoon sijoitettavat arvot mikäli on käytetty paikanpitimiä. Toisin kuin Pythonin print, printf ei automaattisesti lisää rivinvaihtoa, joten loppuun on yleensä syytä lisätä \n.
Silmukoista while pohjautuu toistoon ehdon tarkastelun kautta - silmukan sisällä olevaa koodilohkoa suoritetaan niin kauan kuin silmukalle annettu ehto on tosi. Ehto määritetään samalla tavalla kuin ehtolauseissa, esim: while (summa < 21).