Termipankki
  1. A
    1. Abstraktio
    2. Alias
    3. Alustaminen
    4. Ankkatyypitys
    5. Argumentti
    6. Arvo
    7. Asetuslippu
    8. Avainsana
  2. B
    1. Binääriluku
    2. Binääritiedosto
    3. Bitti
    4. Bittinegaatio
    5. Bittioperaatio
  3. C
    1. C-funktio
    2. C-kirjasto
    3. C-muuttuja
  4. E
    1. Ehtolause
    2. Ehtorakenne
    3. Esikääntäjä
    4. Esikääntäjädirektiivi
    5. Esittely
    6. Etumerkitön
  5. H
    1. Heksadesimaali
  6. I
    1. Iteroitava
  7. K
    1. Kirjasto
    2. Kokonaisluku
    3. Kommentti
    4. Komplementti
    5. Konekieli
    6. Koodilohko
    7. Käskykanta
    8. Kääntäjä
  8. L
    1. Lause
    2. Liukuluku
    3. Looginen operaatio
  9. M
    1. Makro
    2. Merkki
    3. Merkkijono
    4. Metodi
    5. Muisti
    6. Muuntumaton
    7. main-funktio
  10. O
    1. Objekti
    2. Ohjausrakenne
    3. Optimointi
    4. Osoitin
    5. Otsikkotiedosto
    6. Otsikkotiedot
  11. P
    1. Paikanpidin
    2. Paluuarvo
    3. Parametri
    4. Poikkeus
    5. Prototyyppi
    6. Python-for
    7. Python-format
    8. Python-funktio
    9. Python-import
    10. Python-konsoli
    11. Python-lista
    12. Python-muuttuja
    13. Python-pääohjelma
    14. Python-tulkki
    15. Pääfunktio
    16. printf
  12. R
    1. Resurssi
  13. S
    1. Staattinen tyypitys
    2. Syntaksi
  14. T
    1. Taulukko
    2. Tavu
    3. Terminaali
    4. Tietorakenne
    5. Tyyppi
    6. Tyyppimuunnos
  15. V
    1. Varoitusviesti
    2. Virheviesti
  16. W
    1. while
Ratkaistu: / tehtävää

Oheislaitteista

Osaamistavoitteet: SensorTagin eri oheislaitteiden käyttö, graffikan tuottaminen näytölle, eri anturit sekä virranhallinta.

Valmistajan materiaalia

Nämä linkit vain tiedoksi, kannattaa vilkaista näitä esimerkkejä etsiessä tai jos haluaa toteuttaa muutakin kivaa laitteelle. Kurssilla annamme opiskelijoille laboratorioharjoitusta varten valmiin projekti-aihion, jonka päälle harjoitus ja lopputyö tehdään.
Valmistajan oma opetussivu laitteen ohjelmointiin. Tiedoksi, ei tarvita kurssilla!
Englanninkielisiä varsin teknisiä käyttöoppaita.

RTOS:n kirjastot

RTOS:n kirjastojen dokumentaatio löytyy täältä. Sisältää mm. koodiesimerkkejä!
Jos käytätte materiaalia jostain muualta (netistä tms), niin huomatkaa, että meillä on käytössä RTOS versio 2.21.00.06.

SensorTagin anturit

Seuraavassa kootusti informaatiota laitteen eri sensoreista, niiden tarvittavista rekistereistä ja kommunikoinnista i2c-väylän kautta. Oheiskomponentteihin on integroitu jopa useita eri antureita, mutta tässä esitämme vain niiden pääasiallisen käyttötarkoituksen.
Jos haluatte käyttää näitä muita antureiden ominaisuuksia, tulee niiden käyttö itse selvittää datakirjasta / kirjastoista. Kurssin henkilökunta ainakin yrittää auttaa tässä..

Anturikirjastot

Laboratorioharjoituksessa jaetaan SensorTagille ohjelma-aihio, jossa on valmiiksi toteutettu eri sensoreille omat kirjastot, jotka sisältävät funktiot sensorien alustamiseen ja datan kyselyyn. Nämä valmiit funktiot löytyvät aihion sensors-hakemistosta.
Jokaiselle sensorille on kirjastossa kaksi funktiota joita tulee käyttää. Funktion nimessä sana xx tarkoittaa sensorin nimeä, esimerkiksi bmp280.
Kirjastojen toteutukseen sensors-hakemistossa on jätetty aukkoja, jotka opiskelijoiden tulee itse täydentää.

Datakirjan lukeminen

Kurssilla ei ole tarkoitus syventyä datakirjojen sielunmaailmaan. Mutta pari asiaa on silti hyvä tietää.
Datakirjassa (ja sen kuvissa) alla on annettu bitin järjestysnumerot esimerkiksi muodossa [15:0], tarkoittaen 16-bittisen luvun bittejä 15 (MSB) - 0 (LSB). Tämä järjestys tarkoittaa sitä, että eniten merkitsevä bitti on ensimmäisenä (isoin järjestysnumero) ja vähiten merkitsevä bitti viimeisenä.
Vastaavasti, kun luemme dataa sensorilta sen rekistereistä, on ensimmäisen lukemamme tavu eniten merkitsevä tavu (MSB-tavu) ja tavut sen jälkeen alenevassa järjestyksessä.
Joissain datakirjoissa annetaan mittayksikölle muunnoskaava, esimerkiksi x.x per LSB. Tämä tarkoittaa anturin resoluutiota tarkkuutta, eli pienintä mittaussuureen eroa minkä anturi pystyy tunnistamaan. Nyt kun rekisterin arvo on n, saadaan mitattu arvo laskettua annetussa yksikössä n * x.x.

TMP007: Lämpötila

Anturin datakirja.
Otsikkotiedosto on sensors/tmp007.h.
Tässä anturissa Temperature result-rekisteri pitää sisällään viimeisimmän mittaustuloksen seuraavasti.
Rekisterit
Lämpötilan laskeminen funktiossa tmp007_get_data:
Kommunikointi i2c-väylää käyttäen:
Laitteen osoite Board_TMP007_ADDR
Datarekisterin osoite TMP007_REG_TEMP
Lähetys txBuffer[0]: datarekisterin osoite
Vastaanotto rxBuffer[0]: datarekisterin MSB-tavu
rxBuffer[1]: datarekisterin LSB-tavu

OPT3001: Valoisuus

Anturin datakirja.
Otsikkotiedosto on sensors/opt3001.h.
Anturilta saadaan mittausarvo rekisteristä Result, jonka bittien kuvaus alla.
Rekisterit
Lisäksi tarvitaan kaava valoisuuden (lukseina) laskemiseen rekisterin arvosta.
Rekisterit
Valaistusvoimakkuuden laskeminen funktiossa opt3001_get_data:
i2c-väylällä kommunikointi:
Laitteen osoite Board_OPT3001_ADDR
Datarekisterin osoite OPT3001_REG_RESULT
Lähetys txBuffer[0]: datarekisterin osoite
Vastaanotto rxBuffer[0]: datarekisterin MSB-tavu
rxBuffer[1]: datarekisterin LSB-tavu

BMP280: Ilmanpaine

Anturin datakirja.
Otsikkotiedosto on sensors/bmp280.h.
Tarvittavien rekisterien kuvaus (ne keltaiset):
BMP280
Ilmanpaineen laskeminen funktiossa bmp280_get_data:
  1. Nyt tarvitsee lukea kuusi rekisteriä: press_msb -> temp_xlsb.
  2. Muodostetaan ilmanpainetta (press) vastaava 20-bittinen luku rekistereistä järjestyksessä press_msb[7:0], press_lsb[7:0], press_xlsb[7:4].
  3. Muodostetaan lämpötilaa (temp) vastaava 20-bittinen luku rekistereistä järjestyksessä temp_msb[7:0], temp_lsb[7:0], temp_xlsb[7:4].
  4. Kutsutaan funktiota bmp280_temp_compensation laskemaan lämpötilakompensaatio, argumentiksi 20-bittinen lämpötila.
  5. Kutsutaan funktiota bmp280_convert_pres muuntaaan kompensoitu ilmanpainearvo yksikköön pascal, argumentiksi 20-bittinen ilmanpainearvo.
    • Hox! Yleensä ilmanpaineen yksikkönä käytetään hehtopascalia, eli satakertaista arvoa.
i2c-väylällä kommunikointi:
Laitteen osoite Board_BMP280_ADDR
Datarekisterin osoite BMP280_REG_PRESS_MSB
Lähetys txBuffer[0]: datarekisterin osoite
Vastaanotto rxBuffer[0]: press_msb
rxBuffer[1]: press_lsb
rxBuffer[2]: press_xlsb
rxBuffer[3]: temp_msb
rxBuffer[4]: temp_lsb
rxBuffer[5]: temp_xlsb

HDC1000: Ilmankosteus

Syksyllä 2023: Ei käytössä kurssilla, koska ajuritoteutus erilainen..
Anturin datakirja.
Otsikkotiedosto on sensors/hdc1000.h.
Tarvittavan rekisterin Humidity bittien kuvaus:
HDC1000
Ilmankosteuden laskeminen funktiossa hdc1000_get_data:
i2c-väylällä kommunikointi:
Laitteen osoite Board_HDC1000_ADDR
Datarekisterin osoite HDC1000_REG_HUM
Lähetys txBuffer[0]: datarekisterin osoite
Vastaanotto rxBuffer[0]: datarekisterin MSB-tavu
rxBuffer[1]: datarekisterin LSB-tavu

MPU9250: Liikeanturi

Sensortagiin on integroitu liikeanturi (gyro, kiihtyvyys, magnetometri; MPU9250, on todella monipuolinen ja -mutkainen anturi: kymmeniä rekistereitä ja monimutkaiset kalibrointialgoritmit yms. Sen vuoksi tarjoamme kirjastossa kaiken muun valmiina paitsi datan kyselyn i2c-väylän kautta ja rekisteriarvojen muunnoksen. Teilla on esimerkki, miten sitä käytetään githubista.
Anturi vaatii toisen oman i2c-väylän käyttöönoton. Ajatuksena on, että MPU9250-anturilla on sen oma väylä ja muut sensorit käyttävät toista väylää.
Koodiesimerkki anturin käytöstä löytyy kurssin Git-varastosta, tiedosto mpu9250_example.c. Esimerkissä:
  1. Otetaan käyttöön sensorin oma virtapinni vakiolla Board_MPU_POWER.
  2. Luodaan tietorakenne i2cMPUCfg sensorin omalle i2c-väylälle, jonka jäseniksi asetamme pinnit Board_I2C0_SDA1 ja Board_I2C0_SCL1.
  3. Oman väylän tietorakenne i2cMPUCfg annetaan sitten i2cMPUParams-tietorakenteelle jäseneksi.
  4. Seuraavaksi taskissa sensorTask:
    • Alustetaan sensorin oma i2c-väylä käyttöön.
    • Laitetaan sensoriin virrat päälle ohjaamalla virtapinniä.
    • Otetaan oma i2c-väylä käyttöön taskissa.
    • Kalibroidaan sensori sen setup-funktion avulla.
    • Ikuisessa silmukassa sitten kysymme sensorilta dataa sekunnin välein.
  5. Ohjelman main-funktiossa pitää tietysti myös ottaa virtapinni ohjelmassa käyttöön.
Nyt jos ohjelmassa halutaan käyttää MPU9250sta ja muita sensoreita yhtaikaa, on tämä tehtävä seuraavasti. Laite hanskaa vain yhden i2c-väylän kerrallaan, joten idea on vuorotella väylien välillä.
Otsikkotiedosto on sensors/mpu9250.h.
Rekisterien kuvaus:
MPU9250
Kiihtyvyys- ja asentoarvojen laskeminen funktiossa mpu9250_get_data:
  1. Nyt tarvitsee lukea 14 rekisteriä: accel_xout_h -> gyro_zout_l. Tämä hoituu kätevästi kirjaston omalla readByte-funktiolla.
  2. Sitten tarvitsee laskea mittausarvot kiihtyvyyden ja asennon x- ,y- ja z-akseleille, yhteensä siis 6 arvoa.
    • Rekisteriarvot taulukossa rawData ovat 8-bittisiä ja niistä pitää muodostaa 16-bittiset mittausarvot.
    • Rekisterien nimet vihjaavatkin miten nämä arvot saadaan. Rekisterin nimi accel_xout_h kertoo, että kyseessä on kiihtyvyyden (accelerometer) x-akselin MSB-tavu (_h eli high). Vastaavasti rekisterissä gyro_zout_l on asentoanturin (gyro) z-akselin LSB-tavu (_l eli low).
    • Rekisterit temp_out_h ja temp_out_l voidaan jättää huomiotta.
  3. Saadut kuusi mittausarvoa täytyy vielä muuntaa meille ihmisille sopivampiin yksiköihin, eli kiihtyvyydelle g ja asennolle kulmanopeus. Nämä kaavat on annettu valmiina.
i2c-väylällä kommunikointi (Ei tarpeen koska readByte-funktio hoitaa tämän):
Laitteen osoite Board_MPU9250_ADDR
Datarekisterin osoite (first register in data register) ACCEL_XOUT_H
Lähetys txBuffer[0]: datarekisterin osoite
Vastaanotto rxBuffer[0]: accel_xout_h
rxBuffer[1]: accel_xout_l
rxBuffer[2]: accel_yout_h
rxBuffer[...]: ...
rxBuffer[6]: temp_out_h
rxBuffer[7]: temp_out_l
rxBuffer[...]: ...
rxBuffer[13]: gyro_zout_l

Kaiutin

Kaiuttimen (engl. buzzer) käyttöön SensorTagissa on varattu yksi pinni, jota vastaava vakio Board_BUZZER löytyy Board.h-otsikkotiedostosta.
Tämäkin pinni alustetaan ihan kuten luentomateriaalissa kerrotaan. Tässä pitää huomata, että alustus tehdään ulostuloksi ilman keskeytyksiä.
Kaiuttimen käytöstä omassa ohjelmassa löytyy koodiesimerkki Git-varastosta, tiedostot buzzer.h ja buzzer.c.

Jukebox

Ääniefektien ja musiikin luomiseksi SensorTagin kaiuttimella pitää kaiutin-pinnin tilaa vaihtaa nopeasti, esimerkiksi juurikin samalla taajuudella kuin mitä nuotteja halutaan soittaa. Koodiesimerkkejä tästä löytyy vaikkapa hakusanoilla buzzer arduino.. joita voi soveltaa omassa ohjelmassa.

Virtakytkin

RTOS tarjoaa mahdollisuuden käyttää painonappeja myös laitteen virakytkimenä. Tämähän on varsin järkevää patterin säästämiseksi, joten kannattaa ehkä toteuttaa kyseisen ominaisuus omaan ohjelmaan!
Valjastamme virtakytkimeksi napin Board_BUTTON1, eli sen napin, jolle laitteen punaisessa kumisuojuksessa on virtakytkimen kuva. Virtakytkin otetaan käyttöön toteuttamalla painonapin käsittelijäfunktioon sen vaatima toiminnallisuus. Asetusparametrit ovat hieman erilaisia.
#include <ti/drivers/Power.h>
#include <ti/drivers/power/PowerCC26XX.h>

static PIN_Handle powerButtonHandle;
static PIN_State powerButtonState;

// Hox! Samalle painonapille kaksi erilaista konfiguraatiota
PIN_Config powerButtonConfig[] = {
   Board_BUTTON1 | PIN_INPUT_EN | PIN_PULLUP | PIN_IRQ_NEGEDGE,
   PIN_TERMINATE
};
PIN_Config powerButtonWakeConfig[] = {
   Board_BUTTON1 | PIN_INPUT_EN | PIN_PULLUP | PINCC26XX_WAKEUP_NEGEDGE,
   PIN_TERMINATE
};

// Käsittelijäfunktio
Void powerFxn(PIN_Handle handle, PIN_Id pinId) {

   // Näyttö pois päältä
   // Display_clear(displayHandle);
   // Display_close(displayHandle);
   
   // Odotetana hetki ihan varalta..
   Task_sleep(100000 / Clock_tickPeriod);

   // Taikamenot
   PIN_close(powerButtonHandle);
   PINCC26XX_setWakeup(powerButtonWakeConfig);
   Power_shutdown(NULL,0);
}

Int main() {
   ...
   powerButtonHandle = PIN_open(&powerButtonState, powerButtonConfig);
   if(!powerButtonHandle) {
      System_abort("Error initializing power button\n");
   }
   if (PIN_registerIntCb(powerButtonHandle, &powerFxn) != 0) {
      System_abort("Error registering power button callback");
   }
   ...
}
Tässä nyt ei ole muuta erikoista, kuin että esitämme samalle pinnille kaksi eri konfiguraatiota. Ensimmäisessä powerButtonConfig on normaali painonapin toiminnallisuus ja toisessa powerButtonWakeConfig taas alustetaan laitteelle sisäinen herätyskeskeytys vakiolla PINCC26XX_WAKEUP_NEGEDGE.
Homma toimii siten, että otamme keskeytyskäsittelijässä powerFxn ensin poistamme napin käytöstä Pin_close-funktiolla ja sitten alustamme sen uudelleen herätysnapiksi toisella konfiguraatiolla funktiossa PINCC26XX_setWakeup. Lopuksi sitten SensorTagista virrat pois funktiokutsulla Power_shutdown.
Hox! Laite ei kuitenkaan kirjaimellisesti katkaise virtoja, vaan jää vähäenergiseen odotustilaan (engl. sleep) ja herää herätyskeskeytykseen kun nappia uudelleen painetaan. Sen jälkeen mikrokontrolleri lähtee suorittamaan ohjelmaa main-funktion alusta. Käytännössä siis laite resetoituu.

Patterin jännite

RTOS tarjoaa meille alemman tason makron HWREG, jolla pystymme lukemaan muistiinkuvattujen rekisterien arvoja. Makroa käyttäen kolikkopatterin jännitteen kertovan rekisterin arvo luetaan seuraavasti:
#include <driverlib/aon_batmon.h>
...
uint32_t patteri = HWREG(AON_BATMON_BASE + AON_BATMON_O_BAT);
Tässä vakiot AON_BATMON_BASE + AON_BATMON_O_BAT osoittavat rekisterin muistipaikkaan.
Rekisterin kuvaus:
Battery monitor register
Muistetaan rekisterin arvon (NYT 32-bittisen binääriluvun) muuttaminen jännitteeksi seuraavasti. Nyt kiinnostaa siis kokonaisosan bitit 10-8 ja reaaliosan kertovat bitit 7-0. Reaaliosan tarkkuus on siis 256 (2^8) eri jännitearvoa.

LCD-näyttö

Syksyllä 2023 näyttö ei ole käytössä harjoitustyössä. Toki halutessaan voi myös näitä ominaisuuksia kokeilla toteuttaa, jos laitteessa on näyttö.
Alla esimerkkejä miten integroitua LCD-näyttöä käytetään. Näytölle voidaan tulostaa tekstiä, vääntää pikseligrafiikkaa tai jopa näyttää (mustavalko)kuvia.
Näytön ohjaamiseen tarvitsemme kirjastot Display.h Näytön alustukseen ja tekstin tulostamiseen ruudulle ja DisplayExt.h-kirjastoja grafiikan tuottamiseen ruudulle.
Näytön ruudulle mahtuu 16 x 12 merkkiä tekstiä. Tekstin tulostaminen näytölle menee seuraavasti.
#include <ti/mw/display/Display.h>

// Taskifunktio
Void displayTask(UArg arg0, UArg arg1) {

   // Alustetaan näyttö taskin alussa!
   Display_Params params;
   Display_Params_init(&params);
   params.lineClearMode = DISPLAY_CLEAR_BOTH;

   // Näyttö käyttöön ohjelmassa
   Display_Handle displayHandle = Display_open(Display_Type_LCD, &params);

   // Tulostetaan ruudulle ASCII-merkkijonot
   if (displayHandle) {
      Display_print0(displayHandle, 5, 3, "Shall we play");
      Display_print0(displayHandle, 6, 5, "..a game?");

      // Näytetään teksti 5s ajan
      Task_sleep(5 * 1000000/Clock_tickPeriod); 

      // Tyhjennetään näyttö
      Display_clear(displayHandle);		
   }
}
Oheislaitteiden alustaminen on jo muutoin meille tuttua, mutta huomataan funktio Display_print0, jolla voidaan tulostaa näytölle tekstiä. Funktiolle annetaan koordinaatit (rivi, sarake) ruudulla.
Funktiolle voimme tietenkin antaa muotoillun merkkijonon, joka mahdollistaa esimerkiksi ajan kulumisen esittämisen ruudulla.. joten taiteellisia vapauksia saa käyttämäälä sprintf-funktiota ensin ja pukkaamalla sen sitten ruudulle.
...
sprintf(str,"%02d:%02d:%02d",aika->tm_hour+3, aika->tm_min, aika->tm_sec);
Display_print0(displayHandle, 0, 0, str);
...
Display_clear-funktio yllättäen tyhjentää ruudun. Toinen ruuduntyhjennysfunktio Display_clearLines tyhjentää valitut rivit. Katso sen käyttö ym. kirjastojen dokumentaatiosta. Sieltä voi löytyä muutakin valmista jännää.

Pikseligrafiikkaa

Syksyllä 2023 grafiikka ei ole käytössä harjoitustyössä. Toki halutessaan voi myös näitä ominaisuuksia kokeilla toteuttaa, jos laitteessa on näyttö.
RTOS:n Grafiikkakirjasto tarjoaa meille joukon funktioita pikseligrafiikan tuottamiseen näytölle, vilkaise grlib.h-kirjastoa kohtaa Functions. Näytön resoluutio on 96 x 96 pikseliä.
Esimerkiksi, piirretään trendikäs X viivoilla ruudun poikki.
#include <ti/mw/display/Display.h>
#include <ti/mw/display/DisplayExt.h>

// Taskifunktio
Void displayTask(UArg arg0, UArg arg1) {

   Display_Params params;
   Display_Params_init(&params);
   params.lineClearMode = DISPLAY_CLEAR_BOTH;

   Display_Handle displayHandle = Display_open(Display_Type_LCD, &params);

   if (displayHandle) {
      
       // Grafiikkaa varten tarvitsemme lisää RTOS:n muuttujia
      tContext *pContext = DisplayExt_getGrlibContext(displayHandle);

      if (pContext) {

         // Piirretään puskuriin kaksi linjaa näytön poikki x:n muotoon
         GrLineDraw(pContext,0,0,96,96);
         GrLineDraw(pContext,0,96,96,0);

         // Piirto puskurista näytölle
         GrFlush(pContext);
      }
   }
}
Tässä nyt uutta on, että tarvitsemme ensin grafiikkakirjaston sisäisen näyttömuistin kahvan osoitinmuuttujaan pContext.
GrLineDraw-funktio ottaa parametrikseen kahvan ja viivan alku- ja loppukoordinaatit. Kirjasto tarjoaa muitakin funktiota, mm. GrCircleDraw ja GrRectDraw, jne. Tsekkaa dokumentaatio!
Piirto-operaatiot menevät puskuriin näyttömuistiin odottamaan varsinaista piirtoa, joka saadaan aikaan kutsumalla GrFlush-funktiota. Yleensä on edullista tehdä useita piirto-operaatiota valmiiksi puskuriin ja piirtää ne kerralla näytölle, koska oheislaitteen käyttö ts. näytölle piirto, on aikaavievä operaatio.

Kuvia näytölle

Kuva piirtämiseen näytölle on grafiikkakirjastossa oma funktionsa, jonka käyttäminen on hieman monimutkaisempaa.
...
/* Kuva: 8x8 pikselin bitmap (bitti 1 pikseli, bitti 0 tausta)
   11111111
   10000001
   10000001
   10000001
   10000001
   10000001
   10000001
   11111111
*/
const uint8_t imgData[8] = {
   0xFF, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0x81, 
   0xFF
};

// Mustavalkoinen kuva: värit musta ja valkoinen
uint32_t imgPalette[] = {0, 0xFFFFFF};

// Kuvan määrittelyt
const tImage image = {
    .BPP = IMAGE_FMT_1BPP_UNCOMP,
    .NumColors = 2,
    .XSize = 1,
    .YSize = 8,
    .pPalette = imgPalette,
    .pPixel = imgData
};

...
Void taskFxn(UArg arg0, UArg arg1) {
   ...
   if (pContext) {

      GrImageDraw(pContext, &image, 0, 0);
      GrFlush(pContext);
   }
}
...
Ensiksi funktiolle GrImageDraw annetaan argumenteiksi kahva, kuva bitmap-muodossa sekä kuvan paikan x-koordinaatti ja y-koordinaatti.
Mustavalkokuvan bitmapin määrittely on sitten monimutkaisempaa tietorakenteeseen tImage:
Kuvan kompressointiin tarjotaan muitakin koodauksia, jotka vievät vielä vähemmän muistitilaa, mutta meille riittänee tässä koodaus bitti per pikseli. Tästä löytyy esimerkki RTOS:n esimerkkikoodeista Display-hakemistosta.
TODO Miten näytölle saadaan isompia kuin 8x8-pikselin kuvia.

Näytön käyttöönotto

Näytön käyttöönotossa on tärkeä huomioitava asia. Nyt SensorTag ei mahdollista sekä näytön että UART:n yhtäaikaista käyttöä, johtuen siitä että niiden kesken on jaettu I/O-pinnejä.
Tästä syystä joudumme, kun haluamme käyttää näyttöä määrittelemään vakion BOARD_DISPLAY_EXCLUDE_UART ohjelmamme alussa, joka ottaa UART-piirin pois päältä. Se lisätään Board.h tiedoston alkuun seuraavasti:
...
#ifdef __cplusplus
extern "C" {
#endif

// Tämä rivi lisätään itse tähän
#define BOARD_DISPLAY_EXCLUDE_UART

#include <ti/drivers/Power.h>
...
Kun taas tarvitsemme UART:ia, voimme kommentoida rivin piiloon otsikkotiedostosta. i2C-sarjaliikenteeseen näytön käytöllä ei ole vaikutusta.
Hox! Näytön jatkuva päälläpitäminen kun se toimii patterilla, syö patterin nopeasti muutamassa tunnissa.

Lopuksi

Jotkut kurssilla käsittelemättä jätetyt laitteen ominaisuudet vaativat laitteen hardiksen konfigurointia ennen käyttöönottoa CCS IDE:n konfigurointi-ikkunan kautta. Tässä henkilökunta auttaa tarvittaessa, ikkunan kautta ei pidä mennä itse tekemään säätöjä.
Monissa muissa sulautetuissa laitteissa MCU:hun on integroitu haihtumatonta EEPROM-muistia, sitä SensorTag:issa ei jostain syystä valmiina ole. Tätä muistia olisi voitu käyttää tietojen tallennukseen MCU:lle niin että se säilyy virrankatkaisujen yli. Tosin laitteen ohjelmamuistiin on mahdollista kirjoittaa myös dataa.
Näillä eväillä pystytään jo laatimaan varsin monimutkaisia ja monipuolisia ohjelmia SensorTag-laitteelle! Tässä on oikeastaan kaikki mitä kurssilla laitteen ohjelmoinnista täytyy osata paitsi langaton tiedonsiirto, joka tulee ensi luennoilla. Kuten olemme huomanneet, RTOS todellakin abstrahoi meille vaikeita ominaisuuksia helposti käytettäviksi kirjastojen ja valmiiden funktiokutsujen kautta.
?
Abstraktiolla tarkoitetaan sitä kun raa'an konekielen käskyt "piilotetaan" korkeamman tason ohjelmointikielen käskyjen alle. Abstraktiotasosta riippuu miten laajaa tämä piilotus on - mitä korkeampi taso, sitä vaikeampi on suoraan sanoa miten monimutkaiseksi koodirakennelma muuttuu kun se kääntyy konekielelle. Esim. Pythonin abstraktiotaso on huomattavasti korkeampi kuin C:n (itse asiassa Python on tehty C:llä...).
Alias on esikääntäjävaiheessa käsiteltävä korvaus, jolla tietty merkkijono koodissa korvataan toisella. Toiminta vastaa siis tekstieditorin replace-toimintoa. Aliaksia määritellään #define-direktiivillä. Esim #define PI 3.1416
Muuttujan alustamisella tarkoitetaan sitä, kun sille asetetaan koodissa jokin alkuarvo. Hyvin yleinen esimerkki tästä on lukumuuttujien alustaminen nollaan. Alustus voidaan tehdä muuttujan esittelyn yhteydessä: int laskuri = 0; tai erikseen. Jos muuttujia ei alusteta, niiden sisältönä on mitä ikinä muistipaikkaan on aiemmin jäänyt.
Pythonin käyttämää tapaa käsitellä arvojen tyyppiä kutsutaan dynaamiseksi tyypitykseksi eli ankkatyypitykseksi. Nimitys perehtyy lauselmaan "Jos se ui kuin ankka, kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankka, se on ankka." Toisin sanoen arvon kelvollisuus määritellään sen ominaisuuksien perusteella. Tämä eroaa staattisesta tyypityksestä, jossa arvon kelvollisuus määritellään sen tyypin perusteella.
Argumentti on funktiokutsussa käytettävä arvo, joka välitetään kutsuttavalle funktiolle. Funktion sisällä argumentit sijoitetaan parametreiksi kutsuttuihin muuttujiin. Esimerkiksi printf("%c", merkki); -lauseessa argumentteja ovat "%c"-tulostusmäärittely sekä merkki-muuttujan sisältö.
Alkeiskurssilla arvo-termiä käytettiin kaikista ohjelman käsittelemistä arvoista, oli kyse sitten muuttujista, lauseiden tuloksista tai mistä tahansa. Arvo on siis käytännössä tietokoneen muistissa olevaa dataa, johon muuttujat voivat viitata. C:ssä muuttujan ja sen arvon suhde on Pythonia tiiviimpi, koska muuttuja vastaa suoraan sitä muistialuetta johon arvo on talletettu.
Asetuslippuja käytetään kun suoritetaan ohjelmia komentoriviltä. Ne ohjaavat ohjelman toimintaa. Asetuslippu kirjoitetaan yleensä joko yhdellä viivalla ja sitä seuraavalla kirjaimella (esim. -o) tai kahdella viivalla ja kokonaisella sanalla (tai sanoilla, sanojen välissä viiva) (esim. --system. Jotkut liput ovat ns. boolean lippuja eli ne ovat vain päällä tai pois, toisille annetaan lisäksi parametri. Parametri on tyypillisesti lipun perässä joko välilyönnillä tai =-merkillä erotettuna (esim. -o hemuli.exe).
Avainsanat ovat ohjelmointikielessä kielen käyttöön valittuja sanoja, joilla on erityinen merkitys. Hyvät tekstieditorit tyypillisesti merkitsevät avainsanat muista nimistä eroavalla tavalla (esim. lihavointi). Avainsanat ovat yleensä suojattuja, eli samannimistä muuttujaa ei voi luoda. Yleisiä avainsanoja ovat esim ohjausrakenteisiin kuuluvat if ja else. Avainsanat ovat siis osa ohjelmointikielen kielioppia.
Binääriluku on luku, joka muodostuu biteistä, eli arvoista 0 ja 1. Tämä tekee siitä 2-kantaisen lukujärjestelmän. Binäärilukujen tulkintaa voit tutkailla lukujärjestelmiä käsittelevässä lisämateriaalissa.
Binääritiedosto on tiedosto, joka sisältää konekielisiä käskyjä binäärinä. Ne on tarkoitettu ainoastaan tietokoneen luettavaksi, ja tyypillisesti jos niitä avaa vahingossa esim. tekstieditorilla tuloksena on merkkisotkua editorin yrittäessä tulkita tiedoston sisältämiä bittejä merkeiksi. Useimmat tekstieditorit myös varoittavat asiasta erikseen.
Bitti on pienin informaation yksikkö, joka voi saada arvot 0 ja 1. Tietokoneen sisällä kaikki tapahtuu bitteinä. Tyypillisesti muistissa on bittijonoja, jotka muodostuvat useista biteistä.
Bittinegaatio on operaatio jossa bittijonon bitit käännetään siten, että nollat muutetaan ykkösiksi ja ykköset nolliksi. Operaattori on ~
Bittioperaatiot ovat oma operaatioluokkansa joiden yhteispiirre on se, että niissä käsitellään bittijonojen yksittäisiä bittejä. Kääntöoperaatiossa yhden jonon bitit käännetään nollista ykkösiksi ja toisin päin. Osa operaatioista suoritetaan kahden bittijonon välillä siten, että jonoissa samassa kohdassa olevat bitit vaikuttavat toisiinsa. Näitä ovat and (&), or (|) sekä xor (^). Lopuksi on vielä siirto-operaatiot (<< ja >>), joissa yhden bittijonon bittejä siirretään oikealle tai vasemmalle N askelta.
C:n funktiot ovat Pythonin funktioita staattisempia. Funktiolla voi olla vain yksi paluuarvo, jonka tyyppi määritellään funktion määrittelyssä. Samoin määritellään kaikkien parametrien tyypit. Funktiota kutsuttaessa argumenttien arvot sijoitetaan parametreille varattuihin muistipaikkoihin, joten funktio käsittelee eri arvoja kuin sitä kutsuva koodi.
Ulkopuolinen koodi sijaitsee C:ssä kirjastoissa (library), josta niitä voidaan ottaa käyttöön #include-direktiivillä. C:ssä on mukana sisäiset kirjastot sekä lisäksi voidaan käyttää ulkoisia kirjastoja - ne täytyy kuitenkin koodissa käyttöönoton lisäksi kertoa kääntäjälle käännösvaiheessa. Tyypillisesti kirjasto koostuu c-kooditiedostosta sekä otsikkotiedostosta (.h), joka kertoo mitä funktioita kirjastossa on.
C:n muuttujat ovat staattisesti tyypitettyjä, eli niiden tyyppi kiinnitetään esittelyn yhteydessä. Lisäksi C:ssä muuttuja on sidottu sille varattuun muistialueeseeen. Muuttuja ei voi myöskään muuttaa tyyppiään jälkikäteen.
Ehtolause on yksittäisen ehdon määrittelevä rivi koodissa, jota seuraa aaltosulkeilla merkitty koodilohko, joka määrittää miten ehdon toteutuessa tulee toimia. Varsinaisia ehtolauseita ovat if-lauseet, joka voi esiintyä myös else-avainsanan kanssa else if. Toisiinsa liitetyt ehtolauseet muodostavat ehtorakenteita.
Ehtorakenne on yhdestä tai useammasta toisiinsa liitetystä ehtolauseesta muodostuva rakenne, joka haarauttaa ohjelman suoritusta. Useimmissa ehtorakenteissa on vähintään kaksi haaraa: if ja else. Näiden välissä voi olla myös N kpl else if-lauseilla aloitettuja haaroja. On myös mahdollista, että ehtorakenteessa on pelkkä if-lause. Ehtorakenteessa kussakin haarassa on suoritettavaa koodia, joka kuvaa miten ohjelman tulee ehdon määrittelemässä tilanteessa toimia. Jokainen haara on oma koodilohkonsa, joka merkitään siis aaltosulkeilla.
Esikääntäjä on värkki joka käy koodin läpi suorittaen kaikki esikääntäjädirektiivit ennen varsinaista kääntämistä. Näihin kuuluvat mm. include-lauseet joilla koodiin lisätään siihen liitetyt kirjastot sekä define-lauseet joilla voidaan määritellä vakioita ja makroja.
Esikääntäjädirektiivit ovat ohjeita, jotka on tarkoitettu esikääntäjälle. Ne puretaan koodista pois ennen varsinaista kääntämistä. Esikääntäjädirektiivit alkavat #-merkillä. Yleisin näistä on include, joka vastaa Pythonin importia. Toinen yleinen on define, jolla tällä kurssilla määritetään vakioita.
Muuttujan esittely tarkoittaa sitä kun muuttujan olemassaolosta kerrotaan ensimmäistä kertaa. Tällöin määritetään muuttujan tyyppi ja nimi, esim. int luku;. Kun muuttuja esitellään, sille varataan paikka muistista, mutta muistiin ei vielä kirjoiteta mitään - muuttujassa on siis muistiin jäänyt arvo. Tästä syystä muuttujat on usein myös hyvä alustaa esittelyn yhteydessä.
Etumerkitön kokonaislukumuuttuja on kokonaisluku jonka kaikki arvot ovat positiivisia. Koska etumerkille ei tarvitse varata bittiä, etumerkittömällä kokonaisluvulla voidaan esittää itseisarvoltaan 2x suurempi luku kuin etumerkillisellä. Etumerkitön kokonaisluku määritetään lisäämällä kokonaislukumuuttujan esittelyyn unsigned-avainsana: unsigned int laskuri;
Heksadesimaaliluvut ovat 16-kantaisia lukuja, joita käytetään erityisesti muistiosoitteiden sekä muistin bittisisällön esittämiseen. Heksadesimaaliluvun edessä on tyypillisesti 0x, ja numeroiden lisäksi käytössä ovat kirjaimet A-F jotka vastaavat numeroja 10-15. Heksadesimaalilukuja käytetään koska yksi numero vastaa aina tasan neljää bittiä, joten muunnokset binääriin ja takaisin ovat helppoja.
Iteroitava objekti on sellainen, jonka voi antaa silmukalle läpikäytäväksi (Pythonissa for-silmukalle). Tähän joukkoon kuuluvat yleisimpinä listat, merkkijonot ja generaattorit. C:ssä ei ole silmukkaa, joka vastaisi Pythonin for-silmukan toimintaa, joten taulukoiden yms. läpikäynti tehdään indeksiä kasvattavilla silmukoilla.
Kirjasto on tyypillisesti yhteen rajattuun tarkoitukseen tehty työkalupakki, joka yleensä sisältää nipun funktioita. Kirjastot otetaan käyttöön include-esikääntäjädirektiivillä. Jos kirjasto ei kuulu C:n sisäänrakennettuihin, sen käyttöönotto täytyy myös kertoa kääntäjälle.
Kokonaisluvut itsessään ovat tuttuja varmaan tässä vaiheessa, mutta C:ssä niitä on monenlaisia. Kokonaisluvuille nimittäin määritellään kuinka monella bitillä ne esitetään sekä se, onko luvussa etumerkkiä. Koska tietyllä bittimäärällä voidaan esittää vain rajallinen määrä eri lukuja (2 ^ n), etumerkillisissä luvuissa maksimiarvo on yhden bitin verran pienempi (2 ^ (n - 1)). Pienin kokonaisluku on 8-bittinen.
Kommentti on kooditiedostossa olevaa tekstiä, joka ohitetaan kun koodia suoritetaan. Kussakin kielessä on oma tapansa sille miten rivi merkitään kommentiksi. Pythonissa se on #-merkki, C:ssä //. Lisäksi C:ssä voi merkitä useita rivejä kommenteiksi kerralla - kommentti aloitetaan tällöin /*-merkkiparilla ja päätetään */-merkkiparilla. Kaikki näiden välissä tulkitaan kommentiksi.
Komplementti on negatiivisten lukujen esitystapa, jossa luvun etumerkki muutetaan kääntämällä sen kaikki bitit. Kahden komplementissa, jota tällä kurssilla käytetään, käännön jälkeen lisätään tulokseen 1. Tarkempaa tietoa löydät lukujärjestelmiä käsittelevästä oheismateriaalista.
Konekieli muodostuu käskyistä jotka laitteen prosessori ymmärtää. Konekieltä kutsutaan yleensä Assemblyksi ja se on alin taso jolla ihmisen on mielekästä antaa ohjeita tietokoneelle. Konekieltä käytetään tällä kurssilla loppuossa, joten siihen ei johdatuskurssia suorittavien tarvitse perehtyä.
Koodilohko on joukko koodirivejä, jotka kuuluvat jollain tavalla yhteen eli ne ovat samassa kontekstissa. Esimerkiksi ehtorakenteessa kunkin ehdon alla on oma koodilohkonsa. Samoin funktion sisältö on oma koodilohkonsa. Koodilohkot voivat sisältää muita koodilohkoja. Pythonissa koodilohkot erotetaan toisistaan sisennyksellä; C:ssä koodilohkon alku ja loppu merkitään aaltosulkeilla {}
Käskykanta määrittää mitä käskyjä laitteen prosessori osaa. Nämä käskyt muodostavat prosessoriarkkitehtuurin konekielen.
Kääntäjä on ohjelma, joka kääntää C-kielisen koodin konekieliseksi binääritiedostoksi, jonka tietokoneen prosessori osaa suorittaa. Kääntäjä myös tutkii koodin ja ilmoittaa siinä olevista virheistä sekä antaa varoituksia potentiaalisista ongelmista koodissa. Kääntäjän toimintaa voi ohjata lukuisilla asetuslipuilla.
Lause on ohjelmointikielessä nimitys yksittäiselle suoritettavalle asialle, joka on yleensä yksi koodirivi.
Liukuluku (engl. floating point number, lyh. float) on tietokoneiden käyttämä desimaaliluvun approksimaatio. Tietokoneet eivät arkkitehtuurinsa vuoksi pysty käsittelemään oikeita desimaalilukuja, joten niiden tilalla käytetään liukulukuja. Liukuluvut saattavat aiheuttaa pyöristysvirheitä - tämä on hyvä pitää mielessä niitä käyttäessä. C:ssä liukulukuja on yleensä kahta eri tarkkuutta: float ja double, joista jälkimmäisessä on nimensä mukaisesti 2 kertaa enemmän bittejä.
Looginen operaatio viittaa Boolen algebran operaatiohin, joissa käsitellään totuusarvoja. Tyypillisiä loogisia operaatioita ovat ehtolauseista tutut and, not ja or. C:ssä tunnetaan myös bittikohtaiset loogiset operaatiot jotka toimivat samalla logiikalla, mutta vaikuttavat jokaiseen bittiin erikseen.
Makro on alias, jolla määritetään tietty avainsana korvattavaksi koodinpätkällä. Hyvin käytettynä tällä voidaan joissain tilanteissa saada aikaan parempaa luettavuutta, mutta helposti käy toisin. Makroilla ei kannata tämän kurssin puitteissa leikkiä, kunhan tietää mistä on kyse jos niihin joskus törmää.
Merkki on nimensä mukaisesti yksi merkki. Merkki voidaan tulkita ASCII-merkkinä mutta sitä voidaan käyttää koodissa myös kokonaislukuna, koska se on pienin esitettävissä oleva kokonaisluku. Merkin koko on 1 tavu. Merkki merkitään yksinkertaisilla lainausmerkeillä, esim. 'c'.
Pythonissa kaikki teksti käsiteltiin merkkijonoissa, eikä siinä esim. ollut erillistä muuttujatyyppiä yksittäiselle merkille. C:ssä puolestaan ei ole varsinaista merkkijonomuuttujatyyppiä lainkaan - on ainoastaan merkeistä koostuvia taulukoita, joille on oma määrittelytapansa. Näillä taulukoilla on ennaltamäärätty pituus. "Merkkijonon" voi määritellä C:ssä char elain[5] = "aasi"; jossa numero kertoo merkkitaulukon koon ja on merkkien määrä + 1, koska lopetusmerkki '\0' lisätään tässä alustustavassa automaattisesti loppuun.
Metodi on funktio, joka on osa objektia eli objektin ominaisuus, jolla objekti usein muuttaa omaa tilaansa. Metodia kutsuttaessa käsiteltävä objekti tulee kutsun eteen: arvosanat.sort().
Kaikki suoritettavien ohjelmien käsittelemä data on tietokoneen muistissa ajon aikana. Tietokoneen muisti muodostuu muistipaikoista, joilla on muistiosoite sekä sisältö. Kaikki muistipaikat ovat saman kokoisia - jos talletettava tietomäärä on tätä suurempi, varataan useampi (peräkkäinen) muistipaikka.
Pythonissa objektit eroteltiin muuntuviin ja muuntumattomiin. Muuntumaton arvo oli sellainen, jonka sisältö ei voi muuttua - kaikki operaatiot jotka näennäisesti muuttavat arvoa tosiasiassa luovat siitä uuden kopion, joka yleensä sijaitsee uudessa muistipaikassa. Esimerkiksi merkkijonot olivat tyypillinen muuntumaton tyyppi Pythonissa. C:ssä tätä erottelua ei tarvita, koska muuttujien ja muistipaikkojen suhde on tiiviimpi - sama muuttuja osoittaa koko ohjelman suorituksen ajan tiettyyn muistipaikkaan.
Objekti, joskus myös olio, on Pythonissa yleistä terminologiaa. Kutsuimme objekteja pääasiassa arvoiksi alkeiskurssilla, mutta Pythonissa kaikkea voi käsitellä objekteina - tämä tarkoittaa, että mihin tahansa voidaan viitata muuttujilla (esim. funktion voi sijoittaa muuttujaan). Objekti-termiä käytetään tyypillisesti oliopohjaisissa kielissä (kuten Python). C ei kuulu tähän joukkoon.
Ohjausrakenne on yleisnimitys koodirakenteille, jotka hallitsevat jollain tavalla ohjelman suorituksen kulkua. Näihin rakenteisiin lukeutuvat ehtorakenteet sekä toistorakenteet. Myös poikkeusten käsittely voidaan lukea tähän joukkoon.
Koodin optimointi tarkoittaa sitä, että sen suorituskykyä parannetaan tyypillisesti joko vähentämällä aikaa, joka sen suoritukseen kuluu tai vähentämällä muistin käyttöä. Optimoinnista on hyvin tärkeää ymmärtää, että sitä ei koskaan kannata tehdä jos ei ole pakko - optimointia siis tehdään vasta kun koodi oikeasti toimii hitaasti tai kuluttaa liikaa muistia. Optimointia ei myöskään kannata tehdä sokkona - koodista tulee ensin tunnistaa mitkä ovat sen pullonkaulat eli ne osat jotka tuhlaavat eniten resursseja.
Osoitin (pointer) on C:ssä erityinen muuttujatyyppi. Osoitinmuuttuja sisältää muistiosoitteen, josta varsinainen arvo löytyy - ne toimivat siis tietyllä tapaa kuin Pythonin muuttujat. Muuttuja määritellään osoittimeksi lisäämällä tyypin perään * esittelyrivillä, esim. int* luku_os luo luku_os-muuttujan, joka on osoitin int-tyyppiseen arvoon. Osoittimen osoittaman muistialueen sisällön voi hakea käyttöön merkinnällä *luku_os ja vastaavasti jonkin muuttujan muistipaikan osoitteen saa merkinnällä &luku. Osoittimille on omistettu kokonainen materiaali (4).
Otsikkotiedosto on .h-päätteellä merkitty tiedosto, joka sisältää otsikkotiedot (funktioiden prototyypit, tietotyyppien määrittelyt yms) saman nimiselle .c-tiedostolle.
Otsikkotiedot ovat C-koodissa ja erityisesti kirjastojen yhteydessä eräänlainen muotti koodista. Tyypillisen otsikkotieto on funktion prototyyppi, jolla kerrotaan mitä funktio palauttaa ja mitä argumentteja sille annetaan. Rivi on sama kuin funktion varsinainen määrittely. Muita otsikkotietoja ovat mm. tietotyyppien ja vakioiden määrittelyt. Otsikkotiedot voivat sijaita kooditiedoston alussa, mutta erityisesti kirjastojen osalta ne ovat yleensä erillisessä .h-tiedostossa.
Paikanpidin on merkkijonojen muotoilussa käytetty termi, jolla esitetään kohta merkkijonossa, johon sijoitetaan esim. muuttujan arvo ohjelman suorituksen aikana. Pythonissa format-metodia käytettäessä paikanpitimiä merkittiin aaltosulkeilla (esim. {:.2f}). C:ssä käytetään %-merkkiä jota seuraa paikanpitimen määrittely, josta erityisen tärkeä osa on muuttujatyypin määrittely. Esimerkiksi "%c" ottaa vastaan char-tyyppisen muuttujan.
Paluuarvo on nimitys arvolle tai arvoille jotka funktio palauttaa kun sen suoritus päättyy. C:ssä funktioilla voi olla vain yksi paluuarvo, Pythonissa niitä voi olla useita. Koodia lukiessa paluuarvoa voi käsitellä päässään siten, että funktiokutsun paikalle sijoitetaan funktion paluuarvo sen jälkeen kun funktio on suoritettu.
Parametri on funktion määrittelyssä nimetty muuttuja. Parametreihin sijoitetaan funktion saamat argumentit. Parametri on siis nimitys jota käytetään kun puhutaan arvojen siirtymisestä funktion näkökulmasta. Tätä erottelua ei aina tehdä, vaan joskus puhutaan pelkästään argumenteista.
Poikkeus on ohjelmointikielessä määritelty virhetilanne. Poikkeuksella on tyyppi (esim. TypeError), jota voi käyttää poikkeuksen käsittelyssä ohjelman sisällä sekä myös apuna virhetilanteen ratkaisussa. Tyypillisesti poikkeukseen liitetään myös viesti, joka kertoo mistä ongelmassa on kyse.
Prototyyppi määrittelee funktion paluuarvon tyypin, nimen sekä kaikki argumentit ennen funktion varsinaista esittelyä. Kunkin funktion prototyypin tulisi löytyä joko kooditiedoston alusta tai erillisestä otsikkotiedostosta (.h). Prototyypin määrittely on kopio funktion varsinaisesti määrittelyrivistä.
Pythonin for-silmukka vastaa toiminnaltaan useimmissa kielissä olevaa foreach-silmukkaa. Se käy läpi sekvenssin -esim. listan - jäsen kerrallaan, ottaen kulloinkin käsittelyssä olevan jäsenen talteen silmukkamuuttujaan. Silmukka loppuu, kun iteroitava sekvenssi päättyy.
Merkkijonojen format-metodi on Pythonissa tehokas tapa sisällyttää muuttujien arvoja tulostettavaan tai tallennettavaan tekstiin. Merkkijonoon määritetään paikanpitimiä (esim: {:.2f}) joihin sijoitetaan format-metodin argumentit.
Python-funktiolla voi olla valinnaisia parametreja, joilla on asetettu oletusarvo. Argumenttien arvot siirtyvät parametreihin viittauksen kautta, joten funktion sisällä käsitellyt arvot ovat samoja kuin sen ulkopuolella käsitellyt - niillä on vain eri nimet. Python-funktiolla voi olla useita paluuarvoja.
Pythonin import-lauseella otettiin käyttöön moduuleja/kirjastoja - joko Pythonin mukana tulevia, muualta ladattuja tai itsekirjoitettuja. Pythonin import-lauseelle erityistä on, että oletuksena tuotuihin funktioihin ym. päästään käsiksi moduulin nimen kautta (esim. math.sin. C:ssä importia vastaa include, ja se tuo nimet suoraan ohjelman omaan nimiavaruuteen.
Interaktiivinen Python-tulkki tai Python-konsoli on ohjelma, johon voi kirjoittaa Python-koodirivejä. Nimitys "interaktiivinen" tulee siitä, että koodirivi suoritetaan välittömästi sen syöttämisen jälkeen, ja ohjelma näyttää käyttäjälle koodirivin tuottaman paluuarvon (esim. matemaattisen operaation tuloksen).
Pythonin lista osoittautui Ohjelmoinnin alkeissa hyvin tehokkaaksi työkaluksi. Se on järjestetty kokoelma arvoja. Listan monikäyttöisyys johtuu siitä, että sen koko on dynaaminen (eli suorituksen aikana muuttuva) minkä lisäksi se voi sisältää mitä tahansa arvoja - myös sekaisin. Samassa listassa voi siis olla useita erityyppisiä arvoja. Listat voivat tietenkin sisältää myös listoja tai muita tietorakenteita jne.
Kuten Ohjelmoinnin alkeissa opittiin, Python-muuttuja on viittaus arvoon, eli yhteys muuttujan nimen ja tietokoneen muistissa olevan arvon välillä. Python-muuttujilla ei ole tyyppiä, mutta arvoilla on. Arvon kelpaavuus kokeillaan koodia suorittaessa tilannekohtaisesti. Tässä suhteessa ne siis eroavat toiminnaltaan C:n muuttujista, ja niiden toiminta muistuttaa usein enemmän C:n osoittimia.
Pythonissa pääohjelma on se osa koodia, joka suoritetaan kun ohjelma käynnistetään. Pääohjelma sijaitsee tyypillisesti koodin lopussa, ja useimmiten if __name__ == "__main__":-lauseen alla. C:ssä ei ole varsinaista pääohjelmaa, siinä suoritus aloitetaan oletuksena main-nimisestä funktiosta.
Python-tulkki on ohjelma, joka muuttaa Python-koodin tietokoneelle annettaviksi ohjeiksi. Se vastaa niin kooditiedostojen kuin myös interaktiiviseen Python-tulkkiin kirjoitettujen komentojen suorittamisesta. Tällä kurssilla sanalla tulkki viitataan kuitenkin useimmiten nimenomaan interaktiiviseen Python-tulkkiin.
Pääfunktio on C:ssä ohjelman aloituspiste ja se korvaa Pythonista tutun pääohjelman. Oletuksena pääfunktion nimi on main ja se määritellään yksinkertaisimmillaan int main().
Resurssi viittaa laitteiston käytössä olevaan prosessoritehoon, muistiin, oheislaitteet jne. Se käsittää siis kaikki rajoitteet sille millaista ohjelmakoodia voidaan ajaa sekä sen, mitä ohjelmakoodilla voidaan tehdä. Tietokoneilla resurssit ovat ohjelmointiopiskelijan näkökulmasta aika rajattomat, mutta sulautetuilla järjestelmillä rajat voivat hyvinkin tulla vastaan.
C käyttää staattista tyypitystä. Se tarkoittaa sitä, että muuttujien tyypit määritellään kun ne luodaan ja muuttujaan ei voida sijoittaa erityyppistä arvoa. Lisäksi arvon kelvollisuus määritellään koodia suorittaessa sen tyypin perusteella (tai oikeastaan tämä tehdään jo käännösvaiheessa). Pythonissa taas käytetään dynaamista eli ankkatyypistystä.
Syntaksi (engl. syntax) on koodin kielioppi. Esimerkiksi Pythonin syntaksi määrittää, millainen teksti on tulkittavissa Python-koodiksi. Jos teksti ei noudata koodin syntaksia, sitä ei voida suorittaa tai C:n tapauksessa kääntää. Syntaksi antaa myös koodaajalle tietoa siitä, missä muodossa halutunlainen ohje tulee antaa.
Taulukko (array) on ohjelmointikielissä yleinen tietorakenne, joka sisältää useita (yleensä) samantyyppisiä arvoja. C:n taulukot ovat staattisia - niiden koko tulee määritellä taulukon esittelyn yhteydessä - ja taulukossa voi olla vain samantyyppisiä muuttujia (myös tyyppi määritellään esittelyssä).
Yhden muistipaikan koko on yksi tavu (byte) - tyypillisesti 8 bittiä. Tavu on siis pienin yksikkö joka voidaan osoittaa tietokoneen muistista. Muuttujien tyyppien varaamat muistialueet lasketaan tavuissa.
Terminaali, komentokehote ja komentorivi ovat eri nimiä käyttöjärjestelmän tekstipohjaiselle käyttöikkunalle. Windowsissa komentoriville pääsee kun kirjoittaa suorita...-ikkunaan cmd. Komentorivillä annetaan tekstikomentoja käyttöjärjestelmälle. Tällä kurssilla pääasiassa siirrytään cd-komennolla hakemistosta toiseen ja käytetään kääntäjää kooditiedostojen kääntämiseen sekä suoritetaan käännettyjä koodeja.
Tietorakenne on yleisnimitys kokoelmille jotka sisältävät useita arvoja. Pythonissa näitä olivat mm. lista, monikko ja sanakirja. C:ssä taas yleisimmät tietorakenteet ovat taulukot (array) ja tietueet (struct).
Tietokoneen muistissa oleva data on pelkästään bittejä, mutta muuttujilla on tyyppi. Tyyppi kertoo millä tavalla muistissa olevat bitit pitää tulkita. Se kertoo myös kuinka suuresta määrästä bittejä muuttujan arvo muodostuu. Tyyppejä ovat esim int, float ja char.
Tyyppimuunnos on operaatio jossa muuttuja muutetaan toisentyyppiseksi. Alkeiskurssilla tätä tehtiin pääasiassa int- ja float-funktioilla. C:ssä tyyppimuunnos merkitään hieman toisin: liukuluku = (float) kokonaisluku. Huomioitavaa on myös, että operaation tulos voidaan tallentaa ainoastaan muuttujaan jonka tyyppi on kohdetyyppiä (esimerkissä float). Pythonissa nähdyt luku = int(luku)-temput eivät siis onnistu.
Varoitusviesti on ilmoitus siitä, että ohjelman suorituksessa tai - erityisesti tällä kurssilla - sen kääntämisessä kohdattiin jotain epäilyttävää, joka saattaa johtaa virhetilanteisiin, mutta ei suoraan estä ohjelman käyttöä. Yleisesti ottaen kaikki varoitukset on syytä korjata ohjelman toiminnan vakauttamiseksi.
Virheviestiksi kutsutaan tietokoneen antamaa virheilmoitusta joko koodia kääntäessä tai ohjelmaa suorittaessa. Virheviesti tyypillisesti sisältää tietoa kohdatusta ongelmasta ja sen sijainnista.
C:ssä main-funktio on ohjelman suorituksen aloituspiste kun ohjelma käynnistetään. Ohjelman komentoriviargumentit tulevat main-funktiolle (mutta niitä ei ole pakko vastaanottaa), ja sen palautusarvon tyyppi on int. Lyhimmillään main-funktion voi siis määritellä: int main().
C:ssä yksi tulostustapa on printf-funktio, joka muistuttaa pääasiassa Pythonin print-funktiota. Sille annetaan tulostettava merkkijono, sekä lisäksi merkkijonoon sijoitettavat arvot mikäli on käytetty paikanpitimiä. Toisin kuin Pythonin print, printf ei automaattisesti lisää rivinvaihtoa, joten loppuun on yleensä syytä lisätä \n.
Silmukoista while pohjautuu toistoon ehdon tarkastelun kautta - silmukan sisällä olevaa koodilohkoa suoritetaan niin kauan kuin silmukalle annettu ehto on tosi. Ehto määritetään samalla tavalla kuin ehtolauseissa, esim: while (summa < 21).